Siirry sisältöön
Hymyilevä mies turkoosin taustan edessä.

Ammatillinen opettajankoulutus

Tunnetko paloa opettamiseen? Järjestämme ammatillista opettajankoulutusta Oulussa, Kajaanissa, Rovaniemellä, Länsi-Lapin alueella sekä etäopintoina verkossa. Seuraava haku ammatilliseen opettajankoulutukseen järjestetään 8.–22.1.2025 Opintopolussa.

Osaamisperustaiset opinnot

Ammatillinen opettajankoulutus on suunnattu ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajille ja opettajaksi aikoville. Koulutuksesta saat valmiudet toimia osaamisperustaisesti oman alasi opettajana ja opettajien kelpoisuusvaatimusten mukaiset 60 op:n laajuiset opettajan pedagogiset opinnot (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998).

Meillä voit kouluttautua opettajaksi opiskelemalla pää- tai sivutoimisesti ja oman työsi ohessa. Opiskeluaika on yksilöllinen. Voit opiskella omaan tahtiisi 1–3 vuodessa tai nopeammin. Opiskeluoikeutta on kolme vuotta. Kesä-, syys- ja kevätlukukaudet mahdollistavat opiskelun läpi vuoden.

Koulutus on osaamisperustaista, eli aiemmin hankittu osaamisesi huomioidaan. Opintojen aikana arvioit, kehität ja osoitat osaamistasi erilaisissa oppimisympäristöissä ja tilanteissa sekä opiskelet uutta henkilökohtaisen opintosuunnitelmasi mukaan. Jos toimit jo opettajan tehtävissä, voit osoittaa ja kehittää osaamista työssäsi.

Voit hakea koulutukseen, kun sinulla on ammattikorkeakoulun tai ammatillisen koulutuksen opettajan virkoihin vaadittava koulutus ja työkokemus. Perussääntö on, että sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto ja ammattialasi työkokemusta vähintään kolme vuotta. Poikkeuksena on sosiaali- ja terveysala, jossa edellytyksenä on ylempi korkeakoulututkinto ja kolmen vuoden työkokemus tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus. 

Opiskelumuodot ja opintoryhmät lukuvuonna 2025-2026

Opinnot alkavat opintoryhmäkohtaisesti. Löydät lisätietoa opintojen toteutuksesta ja lukuvuoden 2025-2026 opintoryhmien aikatauluista avaamalla sivuston pudotusvalikon sisällöt.

Opinnot toteutuvat lähi- ja etäopiskeluna, tiimissä/pienryhmissä ja/tai itsenäisesti työskennellen. Opintoryhmien aikataulutettu lähi- ja etäopiskelu ajoittuu yhdelle lukuvuodelle. Opinnoissa on hyvä varautua myös tiimi-/pienryhmätyöskentelyyn ryhmän muina sopimina ajankohtina. 

Opintoihin kuuluu myös kasvatustieteellisiä perusopintoja, valinnaisia opintoja ja opetusharjoittelua, jolloin perehdyt ammatillisen opettajan toimintaympäristöön ja työskentelet opettajana. Nämä opinnot ajoitat opintoihin oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPSin) mukaisesti opiskeluoikeutesi aikana.

Opiskelu on osaamisperustaista. Etenet opinnoissasi ohjauskeskustelun pohjalta laadittavan HOPSin mukaan arvioiden, kehittäen ja osoittaen osaamistasi erilaisissa oppimisympäristöissä ja tilanteissa itsellesi sopivilla tavoilla ja oman aikataulusi mukaisesti. Opinnoissa hyödynnetään erilaisia oppimisympäristöjä ja -välineitä sekä monipuolisia työtapoja. Opiskelu edellyttää verkkotyöskentelyvalmiutta ja tähän soveltuvia välineitä (tietokone, johon on ohjelmistoihin asennusoikeus,  hyvin toimiva internetyhteys, kuulokemikrofoni ja web-kamera).

Opiskeluoikeus alkaa kaikilla opiskelijoilla 1.6.2025. Jos valitset syksyllä alkavan opintoryhmän, sinulla on mahdollisuus opiskella joustavasti jo kesällä. Lisätietoja saat ennen opintojen alkua. 

Opiskelumuodot

Monimuoto-opiskelu

  • Osa opintoryhmille aikataulutetuista opiskelupäivistä toteutetaan lähiopiskeluna ja osa etäopiskeluna. Etäopiskelussa opiskelijat kokoontuvat työskentelemään verkkoympäristössä. 
  • Työskentelytavat verkossa ovat monipuolisia: opiskelijat osallistuvat aktiivisesti verkkotyöskentelyn suunnitteluun, pitävät opetustuokioita tiiminsä kanssa, hankkivat ja osoittavat pedagogista osaamistaan vaihtelevin tavoin.  

    Monimuoto-opintoryhmät
    • Monimuoto-opiskelu Oulussa
    • Monimuoto-opiskelu Oulussa perjantai-iltaisin ja lauantaisin
    • Monimuoto-opiskelu Rovaniemellä
    • Monimuoto-opiskelu Kajaanissa perjantai-iltaisin ja lauantaisin

Verkko-opiskelu

  • Verkko-opintoryhmien opintoihin kuuluu verkko-opiskelupäivien lisäksi kolme peräkkäistä päivää Oulussa/Torniossa. Muuten opinnot toteutuvat etäopiskeluna, jolloin opiskelijat kokoontuvat työskentelemään verkkoympäristössä opintoryhmän aikataulun mukaisesti.
  • Opiskelu edellyttää sitoutumista myös pienryhmien toimintaan ja sovittuihin aikatauluihin.  
  • Työskentelytavat verkossa ovat monipuolisia: opiskelijat osallistuvat aktiivisesti verkkotyöskentelyn suunnitteluun, pitävät opetustuokioita tiiminsä kanssa, hankkivat ja osoittavat pedagogista osaamistaan vaihtelevin tavoin.  

    Verkko-opintoryhmät:
    • Verkko-opiskelu iltaisin, aloitus kesällä Oulussa
    • Verkko-opiskelu iltaisin, aloitus syksyllä Oulussa
    • Verkko-opiskelu iltaisin, lähipäivät Torniossa

Mikäli opintoryhmään ei tule riittävästi opiskelijoita, voidaan opiskelijat ohjata muuhun opiskelumuotoon tai opintoryhmään.

Aikataulu 2025-2026

3.-13.6.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
3.6.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
4.6.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
10.6.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
11.6.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
27.8.2025 verkko klo 14 – 18
23.9.2025 verkko klo 14 – 18
30.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
15.10.2025 verkko klo 14 – 18
29.10.2025 verkko klo 14 – 18
12.11.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
13.11.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
27.11.2025 verkko klo 14 – 18
8.12.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
9.12.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
14.1.2026 verkko klo 14 – 18
11.2.2026 verkko klo 14 – 18
17.3.2026 verkko klo 14 – 18
15.4.2026 verkko klo 14 – 18

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Aikataulu 2025-2026

9.-20.6.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
6.6.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 16.30 – 20
7.6.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
29.8.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 16.30 – 20
30.8.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
17.9.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
26.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo16.30 – 20
27.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
8.10.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
31.10.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 16.30 – 20
1.11.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
11.11.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
28.11.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 16.30 – 20
29.11.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
10.12.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
21.1.2026 verkko klo 16.30 – 20.30
6.2.2026 lähiopiskelu Oulussa klo 16.30 – 20
7.2.2026 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
13.3.2026 hybridiopiskelupäivä klo 16.30 – 20.30

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Aikataulu 2025-2026

12.-19.6.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
10.6.2025 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
11.6.2025 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
18.6.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
9.9.2025 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
10.9.2025 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
24.9.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
21.10.2025 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
22.10.2025 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
4.11.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
19.11.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
9.12.2025 verkko klo 16.30 – 20.30
13.1.2026 verkko klo 16.30 – 20.30
28.1.2026 verkko klo 16.30 – 20.30
12.2.2026 verkko klo 16.30 – 20.30
25.2.2026 verkko klo 16.30 – 20.30
11.3.2026 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
12.3.2026 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16
15.4.2026 lähiopiskelu Rovaniemellä klo 9 – 16

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Aikataulu 2025-2026

21.5.2025 klo 14-16 aloitusinfo verkossa
9.-13.6.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
6.6.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 16.30 – 20
7.6.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 9 – 16
29.8.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 16.30 – 20
30.8.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 9 – 16
10.9.2025 verkko klo 16 – 20
3.10.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 16.30 – 20
4.10.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 9 – 16
29.10.2025 verkko klo 16 – 20
7.11.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 16.30 – 20
8.11.2025 lähiopiskelu Kajaanissa klo 9 – 16
26.11.2025 verkko klo 16 – 20
10.12.2025 verkko klo 16 – 20
21.1.2026 verkko klo 16 – 20
30.1.2026 lähiopiskelu Kajaanissa klo 16.30 – 20
31.1.2026 lähiopiskelu Kajaanissa klo 9 – 16
11.2.2026 verkko klo 16 – 20
11.3.2026 verkko klo 16 – 20
15.4.2026 verkko klo 16 – 20

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Aikataulu 2025-2026

2.-6.5.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
10.6.2025 verkko klo 16 – 20
17.6.2025 verkko klo 16 – 20
3.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
4.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
5.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
23.9.2025 verkko klo 16 – 20
7.10.2025 verkko klo 16 – 20
28.10.2025 verkko klo 16 – 20
18.11.2025 verkko klo 16 – 20
9.12.2025 verkko klo 16 – 20
13.1.2026 verkko klo 16 – 20
27.1.2026 verkko klo 16 – 20
10.2.2026 verkko klo 16 – 20
24.2.2026 verkko klo 16 – 20
17.3.2026 verkko klo 16 – 20
31.3.2026 verkko klo 16 – 20
21.4.2026 verkko klo 16 – 20
12.5.2026 verkko klo 16 – 20

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Aikataulu 2025-2026

8.-30.9.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
2.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
3.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
4.9.2025 lähiopiskelu Oulussa klo 9 – 16
24.9.2025 verkko klo 16 – 20
25.9.2025 verkko klo 16 – 20
7.10.2025 verkko klo 16 – 20
4.11.2025 verkko klo 16 – 20
5.11.2025 verkko klo 16 – 20
18.11.2025 verkko klo 16 – 20
8.12.2025 verkko klo 16 – 20
9.12.2025 verkko klo 16 – 20
8.1.2026 verkko klo 16 – 20
27.1.2026 verkko klo 16 – 20
28.1.2026 verkko klo 16 – 20
24.2.2026 verkko klo 16 – 20
18.3.2026 verkko klo 16 – 20
19.3.2026 verkko klo 16 – 20
14.4.2026 verkko klo 16 – 20

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Aikataulu 2025-2026

2.-6.5.2025 opiskelijoiden hops-keskustelut
10.6.2025 verkko klo 16 – 20
17.6.2025 verkko klo 16 – 20
3.9.2025 lähiopiskelu Torniossa klo 9 – 16
4.9.2025 lähiopiskelu Torniossa klo 9 – 16
5.9.2025 lähiopiskelu Torniossa klo 9 – 16
23.9.2025 verkko klo 16 – 20
7.10.2025 verkko klo 16 – 20
28.10.2025 verkko klo 16 – 20
18.11.2025 verkko klo 16 – 20
9.12.2025 verkko klo 16 – 20
13.1.2026 verkko klo 16 – 20
27.1.2026 verkko klo 16 – 20
10.2.2026 verkko klo 16 – 20
24.2.2026 verkko klo 16 – 20
17.3.2026 verkko klo 16 – 20
31.3.2026 verkko klo 16 – 20
21.4.2026 verkko klo 16 – 20
12.5.2026 verkko klo 16 – 20

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

  • Opinnot alkavat orientaatiowebinaarilla verkossa 4.6.2025 klo 12 -16.
  • Kesäkuussa toteutuvat opiskelijoiden ohjauskeskustelut.
  • Opintoihin kuuluu neljä lähipäivää Oulussa: 28.-29.8.2025 klo 9-16 ja 15.-16.1.2026 klo 9-16. Muulloin opiskelijat kokoontuvat työskentelemään verkkoympäristössä webinaarien aikataulun mukaisesti.  Katso tarkempi aikataulu englanninkielisiltä sivuilta.
  • Opiskelu edellyttää sitoutumista myös pienempien tiimien toimintaan ja tiimeissä sovittuihin aikatauluihin.  
  • Työskentelytavat verkossa ovat monipuolisia: opiskelijat osallistuvat aktiivisesti verkkotyöskentelyn suunnitteluun, pitävät opetustuokioita tiiminsä kanssa, hankkivat ja osoittavat pedagogista osaamistaan vaihtelevin tavoin.   
  • Opiskelijat valitaan vain tähän ryhmään hakeneista. Hakijan koulutusala ei vaikuta valintaan. Ryhmään valitaan 20 opiskelijaa hakupisteiden mukaisessa järjestyksessä.  
  • Opetus on englanniksi, joten edellytyksenä on hyvä englannin suullinen ja kirjallinen kielitaito. Hakijalta voidaan pyytää kielitodistus ja/tai hakija voidaan haastatella kielitaidon toteamiseksi. 
  • Etäopiskeluna toteutuva koulutus ei välttämättä oikeuta opiskeluun perustuvaan oleskelulupaan eikä viisumiin. 

Hakijamäärät vuoden 2024 haussa

Oamkin ammatillisiin opettajankoulutuksiin oli yhteensä 1342 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita 925. Ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta 14,3 %. Yhtä aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita on 3,3. Oamkin ammatillinen erityisopettajankoulutus oli valtakunnallisesti vetovoimaisin 4,7 ensisijaisella hakijalla aloituspaikkaa kohden.

Oamkin ammatillisen opettajankoulutuksen 240 aloituspaikkaa tavoitteli yhteensä 1080 hakijaa, joista 740 oli ensisijaisia. Opettajien jatkokoulutuksena tarjottavan ammatillisen erityisopettajankoulutuksen 20 aloituspaikkaan oli 111 hakijaa, joista ensisijaisia oli 93. Opinto-ohjaajankoulutuksen 20 aloituspaikkaa tavoitteli 151 hakijaa, joista ensisijaisia 93. 

Ammatillinen opettajuus opettajien kertomana

Ammatillisessa koulutuksessa opettajilta vaaditaan yhä enemmän kohtaamisosaamista

Video OPEKE-hanke, kuvaus ja editointi Petri Hänninen, lisäkuvaus Tommi Karjalainen

Ammatillinen koulutus on henkilökohtaistettua ja osaamisperustaista 

Video OPEKE-hanke, kuvaus ja editointi Petri Hänninen, haastattelukuvaus Tommi Karjalainen, kuvituskuvaus Emma Forsel

Opiskelijatarinat

Henkilö nojaa tuolin selkämykseen seisoen.

Ammatillisen opettajan koulutuksesta valmistunut Pasi Malinen toimii yrittäjänä psykoterapiapalveluiden alalla….

Ihminen istuu tuolilla ja katsoo kameraa hymyillen.

Oamkista opettajaksi joustavaa ja omannäköistä polkua pitkin Ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva…

Jenni Suominen.

Ammatillisen opettajan opinnoista uusia oivalluksia ja näkökulmia työhön Jenni Suominen…

Sini Sirén.

Ammatillisen opettajan opintoja ja työelämäyhteistyötä Lokakuussa ammatilliseksi opettajaksi valmistunut Sini…

Ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva Jani Huotari nauttii luonnossa juoksemisesta ja crossfitistä.

Opettajan opinnoista työkaluja ohjaustyöhön ja urahaaveiden toteuttamiseen Jani Huotari lähti…

Opintojen jälkeen Seija Paasi toivoo pääsevänsä tekemään opettajan töitä ja jakamaan sitä kautta omia oppeja ja kokemuksia muille.

Opettajan opintojen kautta jakamaan omia kokemuksia Seija Paasi aloitti ammatillisen…

Annukka Pitkänen opiskelee Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Pitkäaikainen haave opettajan opinnoista toteutui Annukka Pitkänen toteutti kesäkuussa pitkäaikaisen…

Karoliina Hulkko aloitti opettajan opinnot Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa kesäkuussa 2018.

Opettajan pätevyydestä taitoja tulevaisuuteen Karoliina Hulkko aloitti opettajan opinnot Ammatillisessa…

Kiinnostuitko opettajankoulutuksesta?

Jätä yhteystietosi niin saat tietoa koulutuksesta ja hakemisesta. Voit halutessasi myös kysyä meiltä lisätietoja ja jättää palautetta tällä lomakkeella.

"*" näyttää pakolliset kentät

Täytä ainakin tähdellä (*) merkityt kohdat.
Minua kiinnostaa erityisesti
Markkinointilupa
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.