Musiikkipedagogi (AMK)

Onko musiikki ohittamaton osa elämääsi? Haluaisitko jakaa musiikin tekemisen, soittamisen tai laulamisen iloa ja taitoa muillekin musiikkipedagogin ammatissa: opettajana, ohjaajana, muusikkona, säveltäjänä, musiikkialan asiantuntijana, kanttorina, yrittäjänä tai sopivana yhdistelmänä niitä? Opiskele musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulussa!  

Musiikkipedagogin koulutus

Musiikkipedagogin koulutuksessa opiskellaan paljon tekemällä. Koko opintojen ajan harjoitellaan soittamista/laulamista yksin ja yhdessä. Taitoja kehitetään monipuolisesti: kuuntelemalla, keskustelemalla, tekemällä ja kirjoittamalla itse musiikkia. Soiton/laulun tai musiikinteorian ja -teknologian opettajaksi harjoitellaan seuraamalla toisten opetusta sekä opettamalla itse. Opinnoissa hankitaan ja harjoitellaan myös muita hyödyllisiä ja työelämässä tarpeellisia taitoja, kuten kielitaitoa, musiikkiteknologiataitoja tai musiikkialan yrittäjyyttä. Jos valitset kirkkomusiikin profiiliopinnot, voit toimia myös kanttorina.

Huomattava osa opinnoista tapahtuu Musiikkikoulu Johtosävelessä, opiskelijoiden johtamassa ja organisoimassa musiikkikoulussa opettajien tuella ja ohjaamana.

Yksilölliset opintopolut

Musiikkipedagogin koulutuksessa voi opiskella seuraavia pääaineita:

  • klassinen musiikki: laulu, piano, kitara, harmonikka, kantele, urut, huilu, oboe, klarinetti, fagotti, käyrätorvi, trumpetti, pasuuna, tuuba, viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso
  • rytmimusiikki: laulu, piano, sähkökitara, sähköbasso, rummut, saksofoni, trumpetti, pasuuna
  • musiikkiteknologia
  • musiikinteoria

Musiikkipedagogin koulutus mahdollistaa opintoja erilaisin painotuksin. Opiskelija voi halutessaan keskittyä pääinstrumentin/-aineen opiskeluun tai vaihtoehtoisesti ottaa sen rinnalle jonkin sivuaineen tai kirkkomusiikin profiiliopinnot. Työ- ja opetusharjoittelua koostetaan opiskelijan kiinnostuksen ja uranäkymän mukaan. Henkilökohtaista osaamista voi lisätä ja syventää vapaasti valittavilla opinnoilla.  Opintoja tarjotaan myös yhteistyössä Oulun yliopiston Musiikkikasvatuksen koulutuksen kanssa. 

Mitä musiikkipedagogi tekee?

Suurin osa musiikkipedagogeista opettaa soittoa, laulua, musiikinteoriaa tai musiikkiteknologiaa musiikkikouluissa, -opistoissa, konservatorioissa, vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tai toimii seurakunnissa. Musiikkipedagogin ammattitaidolla voi toimia myös musiikkialan yrittäjänä tai esiintyvänä muusikkona esim. säestäjänä, keikkailevana muusikkona, orkesterimuusikkona, säveltäjänä tai musiikkiteknologian eri ammattitehtävissä. Mikäli sisällytät opintoihisi kirkkomusiikin profiiliopinnot, voit toimia myös kanttorina.

Koulutus antaa mahdollisuuden toimia myös musiikkitoiminnan vetäjänä, lyhytkurssien kouluttajana ja musiikin hyvinvointivaikutusta tai soveltavaa käyttöä hyödyntävissä tehtävissä. Lisäksi musiikkipedagogeja työllistyy muihin musiikillista asiantuntemusta vaativiin työtehtäviin. Yhä useamman musiikkipedagogin työ koostuu monipuolisista työtehtävistä useissa eri työpaikoissa.

Tutkinto antaa kelpoisuuden musiikkioppilaitoksen (musiikkikoulut, -opistot, konservatoriot) tai vapaan sivistystyön (kansalais- ja työväenopistot) opettajan virkaan tai toimeen. Mikäli sisällytät opintoihisi kirkkomusiikin profiiliopinnot, voit toimia myös kanttorin virassa.

Kansainvälisyys ja vaihtomahdollisuudet

Kansainvälisyyttä pääsee kokemaan jokainen musiikkipedagogiopiskelija, lähtipä itse ulkomaille tai ei. Siitä pitävät huolen vierailevat ulkomaiset opettajat, Oamkin musiikkipedagogin koulutukseen tulevat vaihto-opiskelijat sekä kansainväliset projektit ja yhteistyö vakiintuneiden yhteistyöoppilaitosten kanssa.

Ulkomaille lähtevän opiskelijan kansainväliset opinnot räätälöidään yksilöllisesti opiskelijan pääinstrumentin ja kiinnostuksen mukaisesti.

Viime vuosina klassisen musiikin opiskelijat ovat suorittaneet opintojaan vaihto-opiskelijoina mm. Kööpenhaminassa, Valenciassa, Vilnassa ja Budapestissa. Rytmimusiikin opiskelijoita on opiskellut erityisesti Tanskan musiikkikorkeakouluissa, joihin on suuntautunut myös lyhyempiä opintomatkoja erilaisten musiikkiprojektien yhteydessä. Muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Piteån musiikkikorkeakoulun kanssa tehdään yhteistyötä. Kansainvälisen harjoittelun puitteissa musiikkipedagogiopiskelijoita on toiminut mm. vapaaehtoistyössä Ecuadorissa, musiikinopettajana kiinalaisessa päiväkodissa sekä assistenttitehtävissä Berliinin Suomi-instituutissa.

Musiikkipedagogin jatko-opiskelumahdollisuudet

Musiikkipedagogi (AMK) -tutkinto on korkeakoulututkinto, joka on rinnasteinen yliopistojen ja korkeakoulujen kandidaatin tutkintoon (Bachelor) sekä Suomessa että ulkomailla. Tutkinto antaa hakukelpoisuuden esimerkiksi Sibelius-Akatemian 2,5-vuotiseen maisterikoulutukseen. Osa valmistuneista opiskelijoistamme on hakeutunut maisteritasoiseen koulutukseen ulkomailla.

Musiikkipedagogitutkinnon ja kahden vuoden työkokemuksen jälkeen voit hakeutua opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK) esimerkiksi Oamkin Kulttuurituottaminen ja luova talous-, Taiteen tekijä ja kehittäjä- tai Education Entrepreneurship -tutkinto-ohjelmiin.

Avoin ammattikorkeakoulu

Voit opiskella ammattikorkeakouluopintoja myös Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Lisätietoja Avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista.

Tutustu musiikin tiimiimme

Kuvassa innostunut ja yhteistyökykyinen laulukollegio. Meille on tärkeää luoda osaava ja turvallinen oppimisympäristö. Arvostamme toistemme vahvuuksia eri osa-alueilta ja yhteinen tavoitteemme on kouluttaa opiskelijoistamme mahdollisimman taitavia musiikkipedagogeja. Kuvassa vasemmalta rytmimusiikin laulunopettaja, lehtori Tanja Torvikoski ja klassisen laulun lehtorit Soile Isokoski ja Maija Lauri.

Pianokollegiomme on vireä, pedagogisesti valveutunut ja yhteen hiileen puhaltava yhteisö. Kehitämme jatkuvasti pianonsoiton opetusta auttaaksemme opiskelijoita ja pitääksemme osaamista ajantasaisena. Perusperiaatteinamme ovat yhteistyö ja molemminpuolinen arvostus. Kuvassa lehtori Ismo Hintsala, lehtori Outi Nissi, yliopettaja Vanessa Rodrigues da Cunha ja lehtori Kristiina Puolitaival.

Hei! Me olemme rytmimusiikin kollegio. Pyrimme luomaan hyvää yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä niin oppilas- kuin sisältölähtöisesti. Me vastaamme yhdessä Suomen pohjoisimpien kevyen musiikin korkeakouluopintojen laadusta ja toiminnasta. Kuvassa vasemmalta rytmimusiikin pianonsoiton, vapaan säestyksen ja musiikin hahmotusaineiden opettaja, lehtori Tuomas Turunen, laulunopettaja, lehtori Tanja Torvikoski, sähkökitaran ja yhtyesoiton opettaja, lehtori Janne Mikkonen sekä rumpujensoiton ja hahmotusaineiden opettaja, lehtori Olli Estola.
Olen Ismo Hintsala. Vastaan kirkkomusiikkiin liittyvistä asioista, innostumisista, kannustuksesta ja hengen ylläpitämisestä. Suomenkielisistä ammattikorkeakouluista Oamk on ainoa, joka tarjoaa kanttorin opintoja. Koulutuksesta saa kaksoiskelpoisuuden: kanttorin ja instrumenttipedagogin (urut, laulu tai piano pääinstrumentti). Kanttorilinjalla soitto ja laulu painottuvat. Urkuja soitetaan pitkää päivää. Konserttiretkiä järjestetään paljon, ja toiminta on aktiivista ja nuorekasta. Meillä on myös etäopiskelijoita kauempaa. Olen itse opiskellut piano A:n, urku A:n ja A-kanttorin koulutusohjelmat Helsingissä Siballa sekä Pariisin konservatoriossa. Ajattelen, että opinnoissa on tärkeää olla into päällä ja kelloa ei katsota. Kanttorikoulutuksessa on useita muitakin kouluttajia itseni lisäksi. Tervetuloa Oamkiin kanttorilinjalle opiskelemaan. Töitä alalla riittää.
Hei, olen lehtori Jussi Tuohino ja vastaan musiikkiteknologian osaamispolusta. Tarjoamme ainoana ammattikorkeakouluna Suomessa musiikkiteknologian pääaineopetusta musiikkipedagogiikan painotuksella. Ammattitaitoisten kollegoideni avulla luomme innostavan, aktiivisen ja sopivalla tavalla haastavan oppimisympäristön. Studio- ja muut musiikkiteknologiset järjestelmämme ovat ensiluokkaisia. Musiikkiteknologian alalla on monenlaisia työllistymismahdollisuuksia niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Opintojen aikana voit suorittaa myös vaihto-opiskelujakson eurooppalaisissa kumppanikorkeakouluissamme ja opintojen jälkeen halutessasi pyrkiä jatko-opintoihin.
Hahmotusaineiden opettajia haussa! Varmista kysyntäsi musiikkialan työmarkkinoilla opiskelemalla musiikkipedagogitutkinto pääaineenasi musiikinteoria. Opinnot koostuvat genrerajat ylittäen muun muassa historia- ja hahmotusaineista, musiikkianalyysistä, sävellysprojektista, satsiopista, sovittamisesta, instrumenttiopinnoista sekä pedagogisista opinnoista opetusharjoitteluineen. Teoriapääaineisten opiskelijoiden ohjauksen päävastuun kantavat lehtorit Johanna Ruotsalainen, Tuomas Turunen ja Olli Estola.

Osa instrumenttiopetuksesta toteutetaan sivutoimisten tuntiopettajien voimin. Heitä ovat muun muassa Mikko Sorri ja Anita Virkkala, viulu, Johanna Tuikka ja Emiliano Travasino, alttoviulu, Hannele Kerkelä, sello, Jukka Pietilä, harmonikka, Jonne Grans, Janne Malinen ja Taavi Kiviranta, kitara sekä Petrus Yli-Tepsa, sähköbasso. Laadukas instrumenttiopetus järjestetään kaikkiin tarjolla oleviin instrumentteihin.

Sosiaalinen media

Seuraa meitä Instagramissa ja Facebookissa!

Lue opiskelijatarinoita

  • Joonas Vatjus on monipuolinen muusikko, joka tunnistaa itsessään etenkin säveltäjän identiteetin 21.2.2023

    Joonas Vatjus on monipuolinen muusikko, joka tunnistaa itsessään etenkin säveltäjän identiteetin Oulun ammattikorkeakoulussa laulupedagogin ja kirkkomuusikon opintoja suorittava Joonas Vatjus on monipuolinen musiikin osaaja. Hän on laulanut kuoroissa ja soittanut pianoa pienestä pitäen. Joonaksen mielestä säveltämistä voi kuvailla elämäntavaksi. – Siinä pitää olla ikään kuin jotain sanottavaa. Säveltämällä pyritään vaikuttamaan ympäröivään kulttuuriin, Joonas sanoo. Vaikka Joonas on monipuolinen muusikko, lähinnä…

  • Musiikkipedagogiksi opiskelevan Erno Puurusen haaveena on toimia tulevaisuudessa sekä opettajana että esiintyvänä muusikkona 16.2.2024

    Musiikkipedagogiksi opiskelevan Erno Puurusen haaveena on toimia tulevaisuudessa sekä opettajana että esiintyvänä muusikkona Erno Puurusen mielestä Oamkissa jokainen otetaan vastaan juuri sellaisena kuin on. ”Musiikki on ollut läsnä elämässäni ihan pienestä pitäen. Olen ollut musiikkiluokalla, musiikkilukiossa ja opiskellut muusikoksi konservatoriossa ennen musiikkipedagogin opintoja Oamkissa. Musiikki on vain aina tuntunut omalta jutulta. Hain musiikkipedagogin opintoihin siksi, että opettajuus kiinnosti minua, ja…

  • Musiikkipedagogin opinnoista monipuolista osaamista 22.1.2019

    Musiikkipedagogin opinnoista monipuolista osaamista Roni Helmiselle oli heti peruskoulun jälkeen selvää, että hän haluaa lähteä musiikkialalle. Tällä hetkellä Roni opiskelee musiikkipedagogiksi, ja takana on jo useita aiempia opintoja musiikin parissa. Roni sai ensikosketuksen soittamiseen jo kymmenvuotiaana, kun hän opetteli itsenäisesti soittamaan kitaraa. Nykyisin hänen pääinstrumenttinsa on kuitenkin basso. – Päätimme kavereiden kanssa yläasteella perustaa bändin, mutta jokainen meistä neljästä jäsenestä…

  • Perheen jalanjäljissä musiikkipedagogiksi 22.1.2019

    Perheen jalanjäljissä musiikkipedagogiksi Ensimmäisen vuoden musiikkipedagogiopiskelija Leni Välimäki on ollut tyytyväinen opintoihinsa. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaa esiintymislavat ja opettaminen. – Tulen myös muusikkoperheestä, minkä vuoksi musiikki on ollut läsnä läpi elämäni. Leni kertoo tehneensä paljon töitä päästäkseen opiskelemaan unelma-alaansa. Hän on opiskellut sekä pop/jazz -laulua että klassista laulua ennen opintojaan Oamkilla. – Täällä on monia, jotka ovat käyneet esimerkiksi konservatorion ensin….