Education Entrepreneurship, YAMK
Tutkinto-ohjelman ytimenä on käytännönläheinen lähestymistapa uusien innovaatioiden suunnitteluun, testaukseen ja käyttöönottoon. Tällaisia uusia innovaatioita voivat olla esimerkiksi koulutusteknologia-alan startup-hankkeet tai sosiaaliseen vaikuttavuuteen tähtäävät hankkeet.
Tutkinto-ohjelma yhdistää koulutuksen, yrittäjyyden sekä palvelumuotoilun ja innovoinnin. Opiskelija vastaa reaalimaailman ongelmiin perustuvan kehittämishankkeen suunnittelusta, testauksesta sekä toteutuksesta ja kasvaa näin itsenäisenä innovoijana.
Opinnoissa perehdytään mm. seuraaviin aiheisiin
- koulutuksen innovaatiot
- palvelumuotoilu
- projektinhallinta
- käyttäjä- ja asiakaskokemus
- yrittäjyys.
Valitun opiskelijaryhmän odotetaan olevan monialainen ja kansainvälinen. Opetuskielenä on englanti. Koulutus antaa valmiudet työskentelyyn mm. koulutusviennin ja eri maiden koulutusjärjestelmien kehityksen parissa.
Valmistuttuasi kykenet:
- monialaisen lähestymistavan avulla tunnistamaan innovointi- ja liiketaloudellisia mahdollisuuksia koulutusalalla
- suunnittelemaan, testaamaan ja toteuttamaan innovatiivisen tuotteen tai palvelun toimimaan aktiivisesti monialaisissa ja -kulttuurisissa kehitystiimeissä ja verkostoissa
- kokoamaan ammatillisia verkostoja.