Skip to content
Talvivaatteisiin pukeutunut mies hiihtämässä järven jäällä.

Julkaisut

Julkaiseminen on keskeinen osa TKI-työtämme ja taiteellista toimintaamme. Hankkeemme tuottavat mm. tietoa, toimintamalleja ja soveltavaa tutkimusta, ja saattavat nämä julkisesti saataville julkaisemisen kautta. Taiteellisessa toiminnassa julkaisuja toteutuu niin osana koulutusta kuin henkilöstön omien taiteellisten ambitioiden tuloksena.
Asiantuntijamme ja opiskelijamme julkaisevat myös muuten ajankohtaisista aiheista esimerkiksi artikkeleita, blogikirjoituksia, videoita ja podcasteja. Julkaisujen kautta voit tutustua korkeakouluyhteisössämme tehtävään asiantuntijatyöhön.


Oamk Journal

Oamk Journal on Oulun ammattikorkeakoulun verkkojulkaisusarja, jonka tavoitteena on tehdä näkyväksi Oamkin toimintaa ja popularisoida tutkimustyötä. Se on suunnattu asiantuntijoiden ohella Oamkin vaikutusalueen sidosryhmille.

Asiantuntijoidemme blogikirjoitukset julkaistaan Oamk Journalin blogeina. Muita julkaisutyyppejä ovat esimerkiksi raportit, artikkelit, kolumnit ja kokoomajulkaisut.

Aiempi tutkimus- ja kehitystyön julkaisusarja ePooki on loppunut 04/2021. Sen on korvannut Oamk Journal. Voit yhä käydä lukemassa ePookin artikkeleita ja asiantuntijablogia. Aiemmin Oulun ammattikorkeakoulun entisessä Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikössä julkaistiin Telulainen-nimistä julkaisua. Telulaisen julkaiseminen on päättynyt ja jatkossa kaikki asiantuntijoidemme julkaisut löytyvät Oamk Journalista. Voit käydä lukemassa vanhoja Telulainen-julkaisun juttuja alla olevan linkin kautta.

Telulainen

epooki


Podcastit ja blogit

Nappaa kuunteluun Oamk-podcast! Podcasteissamme keskustellaan aikaa kutkuttavista asioista, ihmisistä ja ilmiöistä. Opiskelijamme kertovat millaista opiskelu eri aloilla on ja äänessä on myös opettajia ja muuta henkilöstöämme kertomassa esimerkiksi etäopetuksesta tai siitä, mikä on kaksoistutkinto.

Oamkin blogi on tarkoitettu ensisijaisesti Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tuottamien tekstien julkaisemiseen. Blogiin voi kirjoittaa joko yksin tai yhdessä useamman henkilön kanssa. Omatoiminen rekisteröityminen ei ole käytössä.


Taiteelliset produktiot

Taiteellinen toimintamme tuottaa merkittävän osan julkaisuistamme osana opintoja sekä henkilöstön omien taiteellisten ambitioiden kautta.


Tiedejatutkimus.fi -palvelusta löydät kaikki Oamkin julkaisut

Tiedejatutkimus.fi on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tarjoama palvelu, joka kokoaa ja jakaa tietoa Suomessa tehtävästä tutkimuksesta. Palvelussa on tietoa mm. suomalaisesta tutkimusjärjestelmästä, suomalaisten organisaatioiden julkaisuista, julkisten ja yksityisten tutkimusrahoittajien rahoittamista hankkeista, Suomessa toimivista tutkijoista ja tutkimusaktiviteeteista sekä tilastotietoa tutkimuksen henkilöstön, rahoituksen sekä julkaisujen tieteellisen vaikuttavuuden kehityksestä.

Tiedejatutkimus.fi -palveluun on koottu yhteen kaikki Oamkin henkilöstön tuottamat julkaisut


Julkaisijan opas

Oulun ammattikorkeakoulun Julkaisijan opas sisältää tietoa ja ohjeita julkaisutoimintaan. Julkaisijan oppaasta saat vinkkejä oikean julkaisukanavan valintaan, tietoa Oamkin verkkojulkaisusarja Oamk Journalista, tietoa julkaisutietojen ilmoittamisesta OKM:n julkaisutiedonkeruuseen, ohjeita rinnakkaistallentamisesta, infoa kirjoittaja- eli APC-maksuista, ORCID-tutkijatunnisteesta sekä Creative Commons -lisensseistä. 

Opas sisältää myös ohjeita avoimeen julkaisemiseen ja Oamkin avoimen julkaisemisen periaatteet. Oamk on sitoutunut avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintaperiaatteiden noudattamiseen.