Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu
Sosiaalisessa ja kulttuurisessa vastuussa luomme hyvinvointia ja kestävää osaamista
Opiskelijakyselymme mukaan 74 % AMK-opiskelijoistamme ja 88 % YAMK-opiskelijoistamme on tyytyväisiä opetukseemme. Koulutuksemme myös vastaa työelämän tarpeita, sillä uraseurantakyselyn mukaan 85 % vastanneista oli tyytyväinen tutkintoonsa työuransa kannalta. Suurin osa meiltä valmistuneista alumneistamme jää Pohjois-Suomeen töihin. Meiltä valmistuvat osaavat toimia työssään vastuullisesti, sillä kestävä kehitys on integroitu opetukseemme, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhömme sekä koko korkeakoulumme arkeen. Vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, että reagoimme nopeasti työelämän muuttuviin tarpeisiin, kuten esimerkiksi kouluttamalla lisää sairaanhoitajia.
Kestävä kehitys mukana joka koulutuksessa
Koulutamme asiantuntijoita, jotka osaavat toimia vastuullisesti ja kestävästi. Kestävä kehitys on ollut yksi yhteiseksi sovittu osaamisalue opetussuunnitelmissamme jo kymmenen vuoden ajan. Se on integroitu osaksi opintoja, minkä lisäksi on opintojaksoja, joissa keskitytään kokonaan vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Tuemme kestävän kehityksen opetusta ja oppimista, jotta jokainen ammattikorkeakoulusta valmistunut opiskelija tuntee kestävän kehityksen perusasiat ja osaa edistää kestävää kehitystä työssään ja yhteiskunnassa. Näkökulmina koulutuksessa ovat muun muassa tiedon vastuullinen tuottaminen, kiertotalouden mahdollisuudet ja korkeatasoinen osaaminen, jolla kehitetään yhteiskunnallisia palveluita.
Yhdessä muutamme maailmaa
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintamme tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Suomen elinvoimaisuutta. Muutamme yhdessä maailmaa ratkomalla haasteita, tuottamalla uutta tietoa sekä tukemalla yrittäjyyttä. Uudet tki-työmme painoalat ovat vähähiiliset ratkaisut, digitaaliset ratkaisut ja digipedagogiikka.
Taiteellisia elämyksiä verkossa
Taiteellinen toiminta näkyy Oulun alueella monipuolisesti erilaisina produktioina ja julkaisuina. Teokset syntyvät osana koulutusta sekä henkilöstön omana taiteellisena toimintana. Pandemian vuoksi olemme tarjonneet tapahtumia pääasiassa verkossa, jotta ihmiset ovat voineet nauttia niistä turvallisesti. Taiteellisiin tuotantoihin ja tapahtumiin voit tutustua Oamkin tapahtumakalenterissa.
Ketään ei jätetä yksin
Ketään ei jätetä -periaate on yksi YK:n ohjelman perusperiaate. Ketään ei jätetä -periaate on erinomainen ohjenuora, jota seuraamalla varmistamme, että tavoittelemamme kehitys on toivottavaa kaikkien näkökulmasta eikä ketään syrjitä. Pohjimmiltaan periaatteessa on kyse siitä, että annamme kaikille ihmisille mahdollisuuden tulla kuulluksi, vaikuttaa omaan elämäänsä ja elää arvostettuna yhteisön jäsenenä. Opiskelijoidemme hyvinvointi huoletti korona-aikana, kun liki kaikki opetus ja ohjaus siirtyi verkkoon. Opiskelijat kertoivatkin tammi–helmikuussa toteutetussa opiskelijakyselyssämme, että heidän henkinen jaksamisensa oli heikentynyt verrattuna tilanteeseen ennen pandemiaa. Opiskelijoiden jaksamista haluttiin auttaa uuden kampanjan avulla.