Siirry sisältöön

Tutkimusetiikka

Tutkimusetiikalla tarkoitetaan eettisesti vastuullisten ja oikeiden toimintatapojen noudattamista.

Käytännöt ja ohjeistukset

Oamk on sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) Hyvä tieteellinen käytäntö -ohjeistukseen. 

Lisäksi opinnäytetyösi tekemistä ohjaavat Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset ja Aineistonhallintasuunnitelman ohjeet (Arene).

Hankkeistetusta opinnäytetyöstä tehdään yhteistyösopimus Pulmussa. Yhteistyösopimuksessa sovitaan muun muassa tietosuojasta, tulosten julkistamisesta ja luottamuksellisuudesta sekä käyttöoikeuksista.

Selvitä, tarvitsetko opinnäytetyöllesi tutkimusluvan. Esimerkiksi Oamkin opiskelijoita tai henkilökuntaa koskevaan tutkimukseen tarvitset luvan.

Opinnäytetyö on kokonaisuudessaan julkinen. Jos opinnäytetyön tekeminen edellyttää salassa pidettävien tietojen tarkastelemista, laaditaan siitä tarvittaessa erillinen salassapitosopimus.

Mikäli opinnäytetyö sisältää liikesalaisuuksia tai muita julkisuuslaissa salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja, on opinnäytetyön raportti laadittava niin, että tietojen luottamuksellisuus säilyy. Tarvittaessa salassa pidettävät tiedot on jätettävä työn tausta-aineistoon.

Selvitä opinnäytetyön ohjaajaltasi, miten plagioinnin tarkistus toteutuu.

Tekijänoikeudet

Opinnäytetyöt saavat tekijänoikeudellista suojaa samojen perusteiden mukaan kuin muutkin kirjalliset tuotteet ja muut teokset (Tekijänoikeuslaki 404/1961).

Tekijänoikeus koskee monia erilaisia teosmuotoja. Opinnäytetyö on käytännössä aina teos riippumatta siitä, onko kyseessä kirjallinen esitys, koodattu tietokoneohjelma, toteutettu esitys tai tehty sävellys. Eli pelkästään opinnäytetyöraportti ei ole teos, vaan myös toiminnallisen opinnäytteen puitteissa toteutettu osa voi olla tekijänoikeudella suojattu teos. Tekijänoikeuslaissa on tarkemmin listattu erilaisia teoksia.

Tekijänoikeuksiin liittyvät myös niin sanotut lähioikeudet. Näillä tarkoitetaan oikeuksia, jotka ovat riippuvaisia alkuperäisen teoksen tekijänoikeudesta. Esimerkiksi teoksen esitys, sovitus, käännös tai tallenne ovat sellaisia oikeuksia, jotka linkittyvät aina varsinaiseen alkuperäiseen teokseen.

Teoksen itsenäisen ja omaperäisen teoksen tunnusmerkkien täyttyminen arvioidaan tapauskohtaisesti. Tekijänoikeudella ei voida suojata esimerkiksi ajatuksia, aiheita, menetelmiä, periaatteita, tieteellistä löytöä tai teoriaa eikä tutkimustuloksia ja tietoja.

Koska opinnäytetyöt useimmiten ovat tekijänoikeudellisesti suojattuja, opinnäytetyöprosessin alkuvaiheessa on syytä sopia eri osapuolten oikeuksista ja niiden suojaamisesta.

Oikeus teokseen voi syntyä opiskelijalle tai opiskelijaryhmälle yhteisesti. Oikeussuoja syntyy, kun teos on luotu. Tekijänoikeussuoja syntyy tekijänoikeuslain perusteella automaattisesti, eikä se vaadi rekisteröintiä ja muuta ilmoitusta.

Opinnäytetöiden kopioiminen ilman alkuperäisen teoksen tekijän lupaa on kielletty samoin kuin teoksen muuttaminen tekijää loukkaavalla tavalla.

Opinnäytetyön tekijä(t) voi(vat) luovuttaa tekijänoikeudet kokonaan tai osittain. Luovutus voidaan tehdä vapaamuotoisesti, mutta suositeltavaa on kuitenkin kirjallinen muoto. Opinnäytetyö tehdään yleensä toimeksiannon kautta yritykselle tai yhteisölle. Jos opinnäytetyö tehdään toimeksiantona, tulee osapuolten kesken sopia tekijänoikeuksista.

Halutessasi voit testata tekijänoikeustietosi ja hankkia Kopiosto ry:n myöntämän Tekijänoikeusekspertti-osaamismerkin.

Lakitietoa tekijänoikeuksista

Aineettomista eli immateriaalioikeuksista säädetään tekijänoikeuslaissa (8.7.1961/404), tekijänoikeusasetuksessa (21.4.1995/574), patenttilaissa (15.12.1967/550), patenttiasetuksessa (26.9.1980/669), laissa oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin (19.5.2006/369), mallioikeuslaissa (12.3.1971/221), laissa hyödyllisyysmallioikeudesta (10.5.1991/800), tavaramerkkilaissa (26.4.2019/544) ja laissa yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin (11.1.1991/32). Ajantasaiset lait löytyvät esimerkiksi Finlexin verkkosivuilta.

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet

Amk-tutkintojen opinnäytetöissä ei suositella aiheita, joihin vaaditaan eettinen ennakkoarviointi.

Tutkimuseettisellä neuvottelukunnalla on ohje Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa (2019).

Ohje sisältää ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet, esimerkiksi alaikäinen tutkittavana. Lisäksi ohjeessa on tietoa mahdollisesta ihmistieteellisen tutkimuksen eettisestä ennakkoarvioinnista.

Mikäli aiheesi edellyttää eettistä ennakkoarviointia, keskustele asiasta opinnäytetyön ohjaajasi kanssa. Huomioithan, että mahdollinen ennakkoarviointi vie aikaa useita kuukausia. Tutustu Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen ja eettisen ennakkoarvioinnin tarkistuslistaan.

Tutkimusetiikkaan liittyvät julkaisut

Aro, P. & Saarnio, R. 17.12.2021. Tutkimusetiikan kongressi – lessons learnt. Oamk Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja. Luettavissa: https://oamkjournal.oamk.fi/2021/tutkimusetiikan-kongressi-leassons-learnt/.

Aro, P. & Saarnio, R. 25.8.2023. Hyvän tieteellisen käytännön ohjetta on päivitetty – mikä muuttuu? Oamk Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja. Luettavissa: https://oamkjournal.oamk.fi/2023/hyvan-tieteellisen-kaytannon-ohjetta-paivitetty-mika-muuttuu/.

Parkkinen, J. & Marjamaa, M. 12.06.2023. Opinnäytetöiden aineistonhallinta, HTK ja tietosuoja: Mitä opinnäytetyössä tulee huomioida?. Kreodi. Ammattikorkeakoulukirjastojen verkkolehti 2/2023. Luettavissa: https://www.kreodi.fi/arkisto/artikkelit/opinnaytetoiden-aineistonhallinta-htk-ja-tietosuoja-mita-opinnaytetyossa-tulee-huomioida.html.

Saarnio, R. & Aro, P. 23.9.2022. Mitä pitää huomioida, kun opinnäytetyön kohteena on ihminen?. Oamk Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja. Luettavissa: https://oamkjournal.oamk.fi/2022/mita-pitaa-huomioida-kun-opinnaytetyon-kohteena-on-ihminen/.

Saarnio, R. & Aro, P. 24.11.2023. Mikä puhututtaa tutkimusetiikan asiantuntijoita Euroopassa?. Oamk Journal. Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja. Luettavissa: https://oamkjournal.oamk.fi/2023/mika-puhututtaa-tutkimusetiikan-asiantuntijoita-euroopassa/.