Musiikkipedagogiksi opiskelevan Erno Puurusen haaveena on toimia tulevaisuudessa sekä opettajana että esiintyvänä muusikkona
Musiikkipedagogiksi opiskelevan Erno Puurusen haaveena on toimia tulevaisuudessa sekä opettajana että esiintyvänä muusikkona
Erno Puurusen mielestä Oamkissa jokainen otetaan vastaan juuri sellaisena kuin on.
”Musiikki on ollut läsnä elämässäni ihan pienestä pitäen. Olen ollut musiikkiluokalla, musiikkilukiossa ja opiskellut muusikoksi konservatoriossa ennen musiikkipedagogin opintoja Oamkissa. Musiikki on vain aina tuntunut omalta jutulta.
Hain musiikkipedagogin opintoihin siksi, että opettajuus kiinnosti minua, ja se tuo enemmän työllistymismahdollisuuksia musiikkialalla. Oamkiin oli helppo tulla, koska Oulu on kotikaupunkini ja tunsin paljon opettajia jo entuudestaan. Opiskelu on ollut mukavaa ja opetus laadukasta. Parasta on tietysti opiskelutoverit, joiden kanssa jakaa intohimon musiikkiin.
Musiikkipedagogin opinnot antavat mielestäni hyvät valmiudet työelämään. Koulutuksessa saa erinomaista instrumenttiopetusta ja pedagogisissa opinnoissa pääsee harjoittelemaan opettajuutta käytännönläheisesti opetusharjoittelussa. Opettajat ottavat jokaisen vastaan juuri sellaisena kuin on ja seuraavat opintojen etenemistä yksilöllisesti. Opiskelijoita kannustetaan siihen, että jokainen löytää itselleen parhaan tavan opiskella. Näkisin, että Oamkista valmistuu yksiä Suomen parhaita musiikkipedagogeja.
Koulutus antaa mahdollisuuden työskennellä monenlaisissa tehtävissä musiikin parissa. Halutessaan voi lähteä myös jatko-opiskelemaan. Itse haaveilen tällä hetkellä siitä, että saisin opintojen jälkeen työskennellä sekä musiikin opettajana että esiintyvänä muusikkona. Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, että pääsisi tekemään töitä musiikin parissa jollain tavalla.”