Modernin ohjelmistokehityksen YAMK-tutkinto vahvistaa ohjelmointiosaamista

Modern Software and Computing Solutions on tänä syksynä ensimmäistä kertaa haettavissa oleva tietotekniikan alan YAMK-koulutus. Englanninkielisten opintojen pääajatuksena on vahvistaa opiskelijoiden ohjelmointiosaamista. Yliopettaja Teemu Leppänen tietää, että koulutukselle todella on tarve.

Yliopettaja Teemu Leppänen (kuvassa vasemmalla) ja tutkintovastaava Vesa Moilanen.

Ohjelmistoalalla eletään kiireistä aikaa. Datan määrä kasvaa jatkuvasti, kun yhä enemmän tietoa muutetaan digitaaliseksi. Datamäärien lisääntyminen puolestaan lisää osaavan työvoiman tarvetta alalla, koska kaikki tieto täytyisi saada varastoitua turvallisesti.

Uuteen tietotekniikan alan ylempään tutkintoon kelpoisia hakijoita ovat kaikki insinöörin tutkinnon suorittaneet sekä tietojenkäsittelyn tradenomit. Tutkinnon laajuus on insinööripohjaisille opiskelijoille 60 opintopistettä ja liiketalouden pohjakoulutuksen saaneille 90 opintopistettä. Koulutukseen tulevilla opiskelijoilla odotetaan olevan jo valmiiksi kokemusta ohjelmistokehittämisen työtehtävistä.

– Kursseilla syvennetään jo opittuja asioita ja tuodaan uusia teknologioita opiskelijoiden käyttöön. Opetukseen osallistuminen voi olla hyvin haastavaa, jollei pohjaosaamista ole. Osaaminen on silloin hyvällä mallilla, jos hakija pystyy ottamaan kohtalaisella vaivalla haltuun jonkin uuden ohjelmointikielen ja tekemään sillä pienimuotoisia sovelluksia.

Ohjelmointiosaamisen lisäksi kielipäätäkin vaaditaan. Uusi koulutus suoritetaan kokonaan englanniksi, koska opiskelijoita pyritään valmistamaan yhä kansainvälistyvämpään IT-alaan.

– Englannin kieli on alalla kaikkialla käytössä. Opetusmateriaalit ja yleinen kirjallisuus aiheesta on englanniksi ja usein suomenkielistä termistöä ei ole vielä edes olemassa.

Osaamista yrityksen tuotekehityksen ja liiketoiminnan johtoon

Kuten muissakin ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa, myös Modern Software and Computing Solutions –tutkinto-ohjelmassa edetään käytännönläheisellä ja soveltavalla työotteella. Tarkoituksena on, että tutkinnon suoritettuaan opiskelijalla on sekä teoreettinen ymmärrys erilaisten ohjelmistojen mekanismeista että käytännön osaaminen niiden rakentamiseen. Esihenkilöasemaan valmentavassa koulutuksessa pyritään vahvistamaan myös erilaisten teknologioiden tuntemusta.

– Kursseilla tullaan tekemään paljon projekteja, tutustutaan uusiin teknologiaratkaisuihin ja nähdään teknologiaratkaisujen erilaisia mahdollisuuksia. Opinnoissa toteutetaan käytännönläheisesti pienimuotoisia sovelluksia ja rakennetaan itse järjestelmiä.

Koulutuksen suoritustapa on suunniteltu sellaiseksi, että useimmiten haastavissa asiantuntijatehtävissä työskentelevät ohjelmistoalan osaajat voivat silti osallistua koulutukseen. Joustava tutkinto suoritetaan lähes täysin verkko-opintoina, jossa opiskelun välineenä toimivat sähköiset oppimisalustat kuten Moodle. Käytännössä opetus toteutetaan etätunteina, joihin osallistuminen vie arkiviikosta muutaman illan. Tunteja on iltaisin viiden ja yhdeksän välillä, opintojaksosta riippuen.

– Kun koulutuksessa opitaan uusia teknologioita ja ratkaisuja, niin kehitetään omaa asiantuntijuutta ja pätevöidytään uudenlaisiin työtehtäviin. Saatua teknologiatuntemusta voidaan hyödyntää projekti- tai hankejohtamisessa tai yritysten tuotekehityksen ja liiketoiminnan johtamisessa. Käytännössä tutkinto mahdollistaa etenemisen vaativampiin työtehtäviin.