Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu: ketään ei jätetä yksin
Ketään ei jätetä -periaate on yksi YK:n ohjelman perusperiaate. Ketään ei jätetä -periaate on erinomainen ohjenuora, jota seuraamalla varmistamme, että tavoittelemamme kehitys on toivottavaa kaikkien näkökulmasta eikä ketään syrjitä. Pohjimmiltaan periaatteessa on kyse siitä, että annamme kaikille ihmisille mahdollisuuden tulla kuulluksi, vaikuttaa omaan elämäänsä ja elää arvostettuna yhteisön jäsenenä. Opiskelijoidemme hyvinvointi huoletti korona-aikana, kun liki kaikki opetus ja ohjaus siirtyi verkkoon. Opiskelijat kertoivatkin tammi–helmikuussa toteutetussa opiskelijakyselyssämme, että heidän henkinen jaksamisensa oli heikentynyt verrattuna tilanteeseen ennen pandemiaa. Opiskelijoiden jaksamista haluttiin auttaa uuden kampanjan avulla.
Aloitimme maaliskuussa 2021 yhdessä opiskelijakunta OSAKOn kanssa Pidetään yhtä -kampanjan. Halusimme tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista korona-aikana. Kampanjan aikana opiskelijoille tarkoitettujen palveluiden työntekijät lähettivät terveisiä ja vinkkejä hyvinvointiin ja jaksamiseen Oamkin ja OSAKOn Instagram-tileillä. Opiskelijoille järjestettiin myös matalan kynnyksen aktiviteetteja turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden.
– Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen ovat meille tärkeitä asioita. Koronan sietäminen yhdistää meitä kaikkia. Haluamme olla opiskelijoidemme tukena ja näyttää, että selviämme tästä yhdessä, kertoo Oamkin viestintäjohtaja Anne-Maria Haapala.
Kampanja jatkuu yhä. Pidetään yhtä
Uusi verkkojulkaisumme Oamk Journal avattiin keväällä, ja se on saanut hyvän vastaanoton. Uutismainen Oamk Journal kertoo korkeakoulumme ajankohtaisista ilmiöistä. Verkkojulkaisuun voivat niin opettajat kuin opiskelijat tarjota aineistoa, kuten artikkeleita ja blogitekstejä.
Myös talon ulkopuoliset kirjoittajat saavat äänensä kuuluviin Oamk Journalissa. Verkkojulkaisu on suunnattu korkeakouluyhteisön lisäksi suurelle yleisölle ja yhteistyökumppaneille, ja se voi sisältää myös esimerkiksi podcasteja ja videoita. Oamk Journal
Aloitimme toukokuussa uuden webinaarisarjan ”Yhdessä muutamme maailmaa”, jossa tuomme esille oululaista sidosryhmäyhteistyötä, kansainvälisiä menestystarinoita sekä Oamkin roolia osaavan työvoiman kouluttamisessa.
– Jo webinaarisarjamme nimi kertoo, että yksin ei kukaan muuta yhteiskuntaa. Oamk on merkittävä alueellinen toimija ja haluamme käydä avointa keskustelua ajankohtaisista aiheista tai vaikkapa megatrendeistä sidosryhmiemme kanssa, kertoo rehtorimme Heidi Fagerholm.
Webinaareja järjestetään neljä vuodessa.
Tammikuussa 2021 kolahti noin 90 000 Oulun seudulla asuvan postiluukkuun Koulutustarjonta 2021 -oppaamme. Teimme harvinaisen massapostituksen korona-aikana, jolloin kaikki asiat ovat siirtyneet verkkoon. Halusimme oppaan avulla tuoda esille, kuinka monipuolinen koulutustarjontamme on sekä kannustaa työikäisiä päivittämään ja kehittämään osaamistaan. Oppaassa esiteltiin koko koulutustarjontamme: AMK- ja YAMK-koulutukset, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, avoin ammattikorkeakoulu sekä tarjontamme lukiolaisille ja ammatillista tutkintoa suorittaville.
Ammattikorkeakoulut ovat 25 vuoden historiansa aikana lunastaneet paikkansa työelämän korkeakouluna, joista valmistuneita tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä enemmän. Meilläkin on jo yli 28 000 alumnia, joista suurin osa, peräti 80 %, jää alueellemme töihin! Vuoden 2020 uraseurantakyselyssä meiltä vuonna 2015 valmistuneista 85 % on tyytyväisiä suorittamaansa tutkintoon työuransa kannalta.
Valitsemme vuosittain vuoden alumnin. Vuoden 2020 alumneina palkitsimme liiketalouden tradenomiksi valmistuneet, suomalaisen designin erikoisliikkeen Kuren opiskeluaikanaan perustaneet Hannu Laukkasen, Emma Pakasen ja Jenni Santaniemen. He valmistuvat ensimmäisten joukossa yrittäjyyttä opettavasta Terwa-akatemiastamme. Haluamme tehdä alumniemme kanssa tiiviimpää yhteistyötä ja olemme päättäneet perustaa alumnineuvottelukunnan vuonna 2022 kehittämään kanssamme alumnitoimintaa.
Olemme ottaneet käyttöömme Oamk Pro -palvelun, jonka avulla yritykset ja opiskelijamme voivat löytää toisensa sujuvasti. Oamk Pron avulla yritykset ja organisaatiot voivat tarjota opiskelijoillemme työ- ja harjoittelupaikkoja sekä opinnäyte- ja projektityöaiheita. Palvelun käyttäminen on yrityksille maksutonta ja helppoa.
Koronapandemia sysäsi tapahtumamme virtuaaliseksi. Järjestimme suorina verkkolähetyksinä muun maussa lukuvuoden avajaiset, Avoimet ovet, Opopation sekä Alumnijuhlan. Katso kaikki virtuaalisesti lähetetyt tapahtumamme Youtubesta.