Siirry sisältöön

Harjoittelu ulkomailla

Voit suorittaa tutkintoosi kuuluvan harjoittelun myös ulkomailla. Ulkomaan harjoittelu yhdistää ammatillisen kehityksen, kansainvälisen osaamisen sekä kansainvälisen verkostoitumisen. Opintojen aikana hankittu kansainvälinen työkokemus erottuu työnhaussa, ja ulkomaan harjoittelu on ollut myös monen oamkilaisen starttiruutu kansainväliseen työuraan ja ulkomaille työllistymiseen. Tartu rohkeasti tilaisuuteen! 

Harjoittelupaikka etsitään pääasiassa itsenäisesti. Tästä poikkeuksena ovat Oamkin yhteistyökorkeakoulujen tarjoamat harjoittelupaikat sote-alalla, jotka ovat erikseen haussa vuosittaisen Erasmus+ -vaihtohaun yhteydessä. 

Harjoittelu voi olla palkallista tai palkatonta – molempien kohdalla rikastut vähintäänkin kokemuksen ja oppimisen verran.  Harjoitteluaika voi olla viidestä päivästä useampaan kuukauteen, mutta lähtökohtainen suositus harjoitteluajaksi on vähintään kaksi kuukautta.  

Harjoittelusi voi olla myös virtuaalista, Suomesta ulkomaille suoritettavaa työtä tai se voi sisältää molemmat; virtuaalisen osuuden sekä myös fyysisen työosuuden kohdemaassa.  Erillistä apurahaa virtuaaliharjoitteluun tai harjoittelun virtuaaliosaan ei saa, mutta se mahdollistaa sinulle kuitenkin kansainvälisen työskentelyn osana Oamkin tutkintoa. 

Oamk tukee ulkomaan harjoitteluja apurahoin. Mahdollinen apuraha riippuu harjoittelusi kohdemaasta sekä pituudesta.  Tutustu tarkasti näillä sivuilla esitettyihin eri apurahoihin ja niiden myöntöehtoihin ja selvitä mikä apuraha soveltuisi parhaiten suunnittelemaasi harjoitteluun. Erasmus+ -apurahaa on tarjolla myös vastavalmistuneen harjoitteluun. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla tulisi olla Erasmus+ -tukikelpoinen harjoittelu, joka alkaa virallisen valmistumisesi jälkeen, mutta jonka harjoittelusopimus on tehty ennen valmistumistasi. Lisätietoa mahdollisuudesta saat Kansainvälisen liikkuvuuden palveluista. 

Harjoittelupaikan etsiminen 

Ulkomaan harjoittelupaikat haetaan pääasiassa itsenäisesti.  Poikkeuksena ovat Oamkin yhteistyökorkeakoulujen tarjoamat harjoittelupaikat sote-alalla, jotka ovat erikseen haussa vuosittaisen Erasmus+ -vaihtohaun yhteydessä. Itsehankitut harjoittelut kuuluvat opiskelijoiden parhaisiin opintoaikaisiin kokemuksiin, joten mieti rohkeasti mihin sinä haluaisit ja tartu toimeen.  

Kysele ja selvitä, mitkä ovat hyviä harjoittelupaikkoja ja vastaavat sinun uratoiveitasi.  Millaisiin työtehtäviin haluaisit edetä valmistuttuasi? Millaisia ammatillisia unelmia ja tavoitteita sinulla on? Missä yrityksissä, organisaatioissa tai yhdistyksissä voisi olla sinua kiinnostavia työtehtäviä? Mille työnantajalle sinä tahdot työskennellä?  

Paikkaa voit etsiä oman alasi yrityksistä, organisaatioista tai järjestöistä eri maissa.  Myös Google on hyvä apu etsiessäsi harjoittelupaikkoja välittäviä organisaatioita (hakusanoiksi esim. internship, placement, practical training).  Lisäksi kannattaa etsiä maakohtaisia sivustoja, kuten esim. Internships in Ireland. Myös ulkosuomalaisten erilaiset Facebook-ryhmät voivat tarjota verkoston, minkä kautta kysyä neuvoja työnhakuun. Kysy vinkkejä ja suosituksia kohteisiin myös alasi opettajilta, harjoitteluohjaajaltasi sekä kanssaopiskelijoilta. 

Harjoittelupaikan haku 

Harjoittelupaikan hakuun sinun kannattaa suhtautua normaalina työhakuna. Ole rohkeasti ja kohteliaasti yhteydessä kohteeseen ja liitä tiedusteluusi mukaan CV/ LinkedIn-tietosi/osaamisportfoliosi. Esittele itsesi, kiinnostuksesi ja osaamisesi. Hakemus kannattaa aina kohdentaa. Voit halutessasi myös mainita, että sinulla on mahdollisuus apurahaan, jolloin palkka ei ole välttämätön.  

Kun löydät mahdollisen harjoittelupaikan, ota yhteyttä tutkinto-ohjelmasi harjoitteluvastaavaan ja varmista, että suunnittelemasi työ sopii harjoitteluksi ja saat sen hyväksiluettua tutkintoosi. Lue tarkasti myös haettavissa olevien apurahojen kriteerit ja varmista, että suunnitelmasi on apurahakelpoinen. Alustavan hyväksynnän tutkinto-ohjelmastasi saatuasi, ota yhteyttä Kansainvälisen liikkuvuuden palveluihin, mistä saat tarkemmat ohjeet tarvittavien sopimusten tekoon sekä apurahan hakemiseen. 

Apurahat ulkomaan harjoitteluun ja apurahan hakeminen

Oamkin opiskelijana sinulla on mahdollisuus seuraaviin apurahoihin: 

  • Erasmus+ -harjoitteluapuraha – harjoittelu pääasiassa Euroopassa 
  • Vastavalmistuneen Erasmus+ apuraha – tarjolla vastavalmistuneille opiskelijoille työhön Euroopassa
  • Oamkin kansainvälisen harjoittelun apuraha – harjoittelu Euroopan ulkopuolella sekä sellainen harjoittelu Euroopassa, joka ei ole Erasmus+ -apurahakelpoinen 

Apurahat maksetaan aina kahdessa erässä: 80 % ennen harjoittelua sekä loput 20 %, kun harjoittelu on toteutunut suunnitellusti ja raportoitu asianmukaisesti. 

Molemmilla apurahatyypeillä on omat sääntönsä ja reunaehtonsa. Katso tarkasti, mikä apuraha sopii parhaiten suunnittelemaasi harjoitteluun. Jos suunnittelet myös opiskelua yhtä aikaa harjoittelun kanssa, katsotaan vaihtosi silloin opiskeluvaihdoksi. Harjoitteluapurahoin tuetaan vain sellaisia vaihtoja, jotka ovat kokonaisuudessaan työntekoa. 

Kun sinulla on alustava suunnitelma harjoittelupaikasta ulkomailla ja se on myös tutkinto-ohjelmassasi hyväksytty, ota yhteyttä Kansainvälisen liikkuvuuden palveluihin saadaksesi tarkemmat ohjeet harjoitteluusi tarvittavista sopimuksista sekä apurahan hausta. Apurahan hakua varten tarvitset aina kaikkien osapuolten allekirjoittaman, harjoittelutyypillesi oikean harjoittelusopimuksen. Apurahaa haetaan Oamkin vaihtoonhakuportaalissa Practical training grant application (self-acquired traineeship) -hakemuksella.

Erasmus+ -harjoitteluapuraha on tarkoitettu harjoitteluihin Erasmus+ -ohjelmaan osallistuvissa maissa. Näitä ovat EU:n jäsenvaltiot sekä Norja, Islanti, Liechtenstein, Serbia, Turkki ja Pohjois-Makedonia.  Apurahaa ei makseta Euroopan Unionin/EU-ohjelmia hallinnoiviin organisaatioihin. Voit suorittaa useampia Erasmus+ -tuettuja harjoittelu- ja opiskeluvaihtoja opintojesi aikana ja saada Erasmus+ -apurahaa yhden tutkinnon aikana yhteensä 12 vaihtokuukauden verran. Jos harjoittelusi on Euroopassa, mutta harjoittelusi ei jostain syystä ole Erasmus+ -tukikelpoinen, niin tutustu myös Oamkin kansainvälisen harjoittelun apurahoihin.  

Erasmuksen kautta sinulla on mahdollisuus: 

  • pitkään harjoitteluun (harjoittelusopimuksen minimikesto 60 päivää) 
  • lyhytkestoiseen monimuotoharjoitteluun (harjoittelusopimuksen kesto 5–30 päivää, jonka lisäksi harjoitteluun tulee kuulua vähintään noin yhden päivän pituinen virtuaalinen työjakso fyysisen harjoitteluosuuden lisäksi). 

Monimuotoharjoittelun virtuaalijakson tulee olla työantajan toteuttama yhteistoiminnallinen, noin päivän/useamman tunnin kestävä työjakso, mihin sinä osallistut etänä kotimaasta käsin. Jakso voi toteutua ennen fyysistä harjoittelua tai sen jälkeen. 

Apurahat ja maaryhmät

Erasmus+ -ohjelmassa kohdemaat on jaettu kahteen ryhmään. Harjoittelusi kohdemaa sekä kesto määrittävät apurahasi tarkan määrän. Kokonaisten kalenterikuukausien ylittävistä päivistä maksetaan päiväkohtainen apuraha.  Kokonaisapuraha koostuu harjoittelun kuukausi- tai päiväkohtaisesta apurahasta (mukaan lisätään automaattisesti kaksi apurahoin tuettua matkapäivää) sekä erillisestä matkatuesta. Mikäli olet jo kohteessa tai matkustat samana päivänä, kun ohjelma/opinnot alkavat, et välttämättä ole oikeutettu kahden matkapäivän päiväkohtaisiin apurahoihin tai erilliseen matkatukeen.

Pitkässä Erasmus+ -harjoittelussa apurahan suuruus on (lukuvuosi 2024/25): 

Maaryhmä Apuraha (€/ kk) (€ /päivä) 
Ryhmä 1 Alankomaat, Belgia, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Liechtenstein, Norja, Luxemburg, Ranska, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Tanska690 € n.23 € 
Ryhmä 2  Bulgaria, Espanja, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tsekin tasavalta, Turkki, Unkari, Viro, Serbia 640 € n.21 € 

Lyhytkestoisen monimuotiharjoittelun apuraha on 79 euroa per päivä (ensimmäiset 14 päivää) ja 56 euroa per päivä (päivät 15–30).  

Korotettu kuukausiapuraha

Opiskelijat, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen liikkuvuuteen voivat hakea tukea korotettuna. Korotettuun tukeen oikeuttaa mm. alaikäiset lapset, toimiminen omaishoitajana, tietyt sairaudet ja terveyshaasteet sekä jos olet saanut kansainvälistä suojelua. Jos jokin edellä mainittu koskee sinua, ole yhteydessä Kansainvälisen liikkuvuuden palveluihin lisätietoa saadaksesi. 

Matkatuki

Kuukausikohtaisten apurahojen lisäksi kaikille Erasmus+ -harjoitteluun lähteville maksetaan Oulun ja vaihtokohteen etäisyyteen perustuva matkatuki (ks. taulukko alla). Etäisyys lasketaan Erasmus+ -ohjelman etäisyyslaskurilla Kansainvälisen liikkuvuuden palveluissa.

Etäisyys (km) Matkatuki (€) 
10 – 99 28 
100 – 499 211 
500 – 1999 309 
2000 – 2999 395 
3000 – 3999 580 

Vihreän matkustamisen matkatuki

Lisäksi Erasmus+ -ohjelma tukee vihreämpää matkustamista. Ympäristöystävällisen matkustustavaksi lasketaan juna, bussi, pyörä tai kimppakyyti autolla. Mikäli suurin osa matkastasi kohteeseen tai vähintään meno-paluumatkasi toinen suunta tapahtuu ympäristöystävällisesti, saat matkatukesi korotettuna vihreän matkustuksen matkatukena (ks. taulukko alla) ja sen lisäksi voit saada Erasmus+ -apurahaa enintään kuudelta todelliselta matkapäivältä. Vihreä matkustaminen vaatii enemmän aikaa ja suunnittelua, mutta samalla se on mahdollisuus tehdä vaihdostasi seikkailu jo matkustusvaiheessa. 

Etäisyys (km) Vihreän matkustamisen matkatuki (€) 
10–99 56 
100–499 285 
500–1999 417 
2000–2999 535 
3000–3999 785 

Erasmus+apurahan kriteerit

  • Harjoittelu on tutkinto-ohjelmasi hyväksymä osa opintojasi ja saat siitä minimissään kolme opintopistettä kuukausi. 
  • Harjoittelusi on täysipäivästä (minimissään 30 tuntia viikossa)   
  • Olet läsnäoleva Oamkissa harjoittelun ajan ja pysyvä osoitteesi on Suomessa.  
  • Et saa harjoitteluusi muuta rahallista ulkopuoliselta taholta. Työnantajan maksama mahdollinen palkka ei ole este apurahan saannille.  
  • Olet hakenut apurahaa hyvissä ajoin; apurahoja ei myönnetä jo alkaneisiin harjoitteluihin.  
  • Harjoittelusi loppuu ja ehdit raportoida harjoittelusi ennen virallista valmistumistasi Oamkista (tästä poikkeuksena vastavalmistuneen Erasmus+ -harjoittelu) 
  • Harjoitteluaikasi on työntekoa, eikä sisällä opiskelua kohteessa. 
  • Harjoittelupaikkasi on yritys, yksityinen tai julkinen organisaatio tai korkeakoulu (esim. tutkimuslaboratorio). Apurahaa ei makseta yksityishenkilölle tehtävään työhön. 

Jos olet pian valmistumassa ja työ Euroopassa opintojen jälkeen kiinnostaa, voit hakea Erasmus+ -vastavalmistuneen harjoitteluapurahaa. Vastavalmistuneen Erasmus+ -harjoittelun tulee alkaa virallisen valmistumisen jälkeen, mutta itse prosessi tulee aloittaa ja vaadittavat sopimukset tehdä ennen virallista valmistumista. Kysy lisää mahdollisuudesta Kansainvälisen liikkuvuuden palveluista. 

Oamkin kansainvälisen harjoittelun apuraha on tarkoitettu pääasiassa Euroopan ulkopuolella tapahtuviin harjoitteluihin, sekä niihin harjoitteluihin Euroopassa, jotka eivät ole Erasmus+ -apurahakelpoisia. 

Oamkin kansainvälisen harjoitteluapurahan voit saada: 

  • pitkään harjoitteluun Euroopan ulkopuolella (harjoittelusopimuksen minimikesto 60 päivää) 
  • lyhytkestoiseen harjoitteluun Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella (harjoittelusopimuksen kesto 5 päivää – alle kaksi kuukautta). 
  • pitkään harjoitteluun Euroopassa, jos harjoittelu ei ole Erasmus+ apurahakelpoinen (harjoittelusopimuksen minimikesto 60 päivää) 

Pitkissä harjoitteluissa Euroopan ulkopuolelle apuraha on 1500 € / kertasumma + noin 300 € / kuukausi. Jälkimmäinen lasketaan vaihdon toteutuneiden päivien mukaisesti. Kuukausikohtaista apurahaa ei makseta, jos saat palkkaa 1000 euroa tai enemmän. Matka-apurahan saa palkallisiinkin harjoitteluihin. Oamkin harjoitteluapurahalla tuettavissa Euroopan harjoitteluissa apuraha maksetaan Erasmus+ apurahojen mukaisesti, ilman Erasmuksessa olevia erillisiä korotettuja apurahalisiä.

Lyhyissä harjoitteluissa apuraha on 150 € / vko Eurooppaan ja 200 € / vko Euroopan ulkopuolella. Maksimiapuraha Eurooppaan on 1050 € ja Euroopan ulkopuolelle 1200 €.