Siirry sisältöön

Tanssinopettajaksi opiskeleva Tomi Ihanus uskoo opintojen antavan laaja-alaiset valmiudet työelämään

Tanssinopettajaksi opiskeleva Tomi Ihanus uskoo opintojen antavan laaja-alaiset valmiudet työelämään

Tomi Ihanuksen mukaan omalla kiinnostuksella ja harjoittelulla voi vaikuttaa tanssinopettajan opinnoissa siihen, mitä lajeja pystyy valmistuttuaan opettamaan. 

Mustaan paitaan pukeutunut henkilö nojaa tanssisalin peiliin, josta näkyy hänen heijastuksensa.

”Hain lukion jälkeen ensin kauppatieteelliseen opiskelemaan, mutta sitten aloin ajattelemaan, että opettajuus voisi olla enemmän minun juttuni ja vaihdoin luokanopettajan opintoihin. Ehdin opiskella vähän aikaa luokanopettajaksi, kunnes rohkenin vaihtamaan vielä tanssiharrastukseni innoittamana tanssinopettajan opintoihin Oamkiin. 

Tanssinopettajan koulutus on tuntunut ehdottomasti kaikista omimmalta. Olemme päässeet harjoittelemaan monipuolisesti omaa suuntautumislajia ja tutustumaan myös muihin tanssilajeihin. Lisäksi olemme päässeet osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja käymään opintomatkoilla. Pedagogiset opinnot ovat mahdollistaneet sen, että olen päässyt syventämään vielä entisestään omaa pedagogista näkemystäni.

Uskon opintojen antavan laaja-alaiset valmiudet työelämään. Omalla kiinnostuksella ja harjoittelulla voi vaikuttaa opintojen aikana paljon siihen, mitä lajeja pystyy valmistuttuaan opettamaan. Uskon, että opetustyön lisäksi koulutuksesta saa hyvät valmiudet toimia myös tanssijana ja muissakin kulttuurialan töissä.

Itse haluaisin työskennellä tulevaisuudessa monipuolisesti tanssin ja tanssinopetuksen sekä taiteen parissa. Vaikka suuntautumisvaihtoehtoni on kansantanssi, niin harjoittelen aktiivisesti vapaa-ajalla balettia ja olisi hienoa päästä tekemään tulevaisuudessa töitä myös erityisesti sen parissa. Toivon, että löytäisin työpaikan, jossa pääsisin hyödyntämään laajasti taustaani tanssinopettajan koulutuksesta, edeltävistä opinnoistani ja harrastuksistani.”