Matkani gerontologiseksi sairaanhoitajaksi

Neljä vuotta sitten olin juuri valmistunut lähihoitajaksi, töissä kotihoidossa ja hain opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Nyt olen valmistumassa gerontologiseksi sairaanhoitajaksi, suoritan viimeisiä harjoitteluitani tulevassa työpaikassani – kotihoidossa. Työympäristö on siis pysynyt samana, mutta miten terveydenhoitaja muuttui gerontologiseksi sairaanhoitajaksi?

Aikanaan lähihoitajaopintoja aloitellessani mietin, että minä en ainakaan vanhuspuolelle halua töihin. Silloin juuri ylioppilaaksi kirjoittaneena ajatus ikäihmisten hoidosta oli aika kapeakatseinen – vaippojen vaihtamista, pesemistä ja syöttämistä.

Hoitotyö ikääntyneiden parissa voi olla todella raskasta, haastavaa ja vastuullista. Päivän aikana voi saada haukut niin asiakkaalta kuin omaiseltakin, väkivallan uhka on koko ajan lisääntyvästi olemassa ja kiire painaa takaraivossa jatkuvasti.

Mutta se kolikon kääntöpuoli on se, joka saa tästä alasta niin paljon pitämään. Työ on parhaimmillaan hauskaa, itsenäistä ja palkitsevaa. Ikäihmiset ovat usein niitä, jotka eniten tarvitsevat apua ja ovat todella kiitollisia kaikesta mitä heidän eteensä tekee. Pitkäaikaisista asiakkaista tulee muutakin kuin asiakkaita ja heidän auttamisekseen todella haluaa tehdä parhaansa. Kotihoidon sairaanhoitajalla on paljon vastuuta ja lähes koko ajan on monta asiaa hoidettavana, mutta mielestäni se juuri tekee työstä mielenkiintoista. On mahtavaa, kun omalla työllään voi tuoda iloa yksinäisen ikäihmisen elämään, parantaa omilla toimillaan asiakkaan elämänlaatua, tukea toimintakykyä niin, että kotona asuminen on mahdollista. Työssä pääsee myös toteuttamaan ja kehittämään omaa ammattitaitoa; päivittäiseen työhön kuuluu isona osana asiakkaan terveydentilan ja erilaisten hoitotoimien vaikuttavuuden arviointia.  

Teoriaopinnot valmistavat meitä koulussa monenlaisiin tilanteisiin. Harjoittelemme kädentaitoja ja opimme lääkehoidosta, sairauksista ja niiden hoidosta sekä terveydentilan ja toimintakyvyn arviointimenetelmistä. Harjoitteluissa ja työelämässä huomaamme hyvin nopeasti, että usein asioita ei kuitenkaan pysty tekemään niin kuin oppikirjassa. Opitut asiat seuraavat kuitenkin aina mukana muuttuvissakin tilanteissa, usein vain jollain tavalla sovellettuna. Sairaanhoitajalta – etenkin kotihoidossa – vaaditaan todella paljon joustavuutta, sopeutumiskykyä ja luovuuttakin. Ikinä ei voi tietää, mitä vastaan tulee, kun asiakkaan kotioven avaa. Ja se juuri onkin tämän työn suola – yhtään täysin samanlaista päivää ei varmasti tule eteen.

Kaikki käytännön harjoittelujaksot opintojen aikana ovat pikkuhiljaa valmistaneet meitä opiskelijoita kohti työelämää ja muovanneet meistä niitä sairaanhoitajia, joiksi pian valmistumme. Omalla kohdallani koen, että viimeisin syventävä harjoittelujakso on ollut kaikista harjoitteluista se opettavaisin ja mielenkiintoisin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen viimein monien epävarmojen hetkien, haastavien vaiheiden ja muutosten jälkeen löytänyt oman paikkani gerontologisena sairaanhoitajana.

Laura Luukinen