Siirry sisältöön
Kasvi kurottaa kohti valoa. Taustalla näkyy graafisten käyrien kuvaajia.

Kasvua ja liiketoimintaa kiertotaloudesta Pohjois-Pohjanmaalla (KASVU)

1.3.2021 - 30.6.2023

Maa- ja metsätalousalat

Kiertotaloudesta kasvuun

KASVU – Kasvua ja liiketoimintaa kiertotaloudesta Pohjois-Pohjanmaalla -hanke tukee alueella toimivia yrityksiä kehittämään uusia kiertotalouteen pohjautuvia liiketoimintaratkaisuja, tuotteita ja palveluita. Hankkeessa jaamme hyviksi testattuja b2b-käytäntöjä resurssitehokkuuden kehittämiseen ja jätevirtojen minimointiin. Jaamme myös tietoa potentiaalisista liikeideoista sekä osaamista uusiin kiertotalouden liiketoimintamalleihin ja niiden tuotteistamiseen. Autamme yrityksiä kiertotalouteen liittyvien tyypillisten haasteiden ratkaisemissa – esimerkiksi jätepohjaisten materiaalien tuotteistukseen tarvittavan erikoisosaamisen osalta.

Jätevirtojen uusiokäyttöä ja biokaasua

Hankkeessa selvitämme myös biokaasun käyttömahdollisuuksien lisäämistä Pohjois-Pohjanmaalla. Selvitys käsittelee biokaasun teknisiä käyttömahdollisuuksia ja taloudellisuutta teollisuuden energiantuotannossa.

Pilotoimme valittujen jätevirtojen uusia käyttömahdollisuuksia ja jaamme niistä tietoa toimijoille. Kokoamamme ja jaamme tietoa sekä käytännön esimerkkejä biometaanin liikenne- ja energiakäytöstä teollisuuteen ja julkisiin organisaatioihin.

Kiertotalouden osaamisen ja hyvien käytäntöjen jakamista

Kiertotalouden osaamista ja hyviä käytäntöjä jaetaan podcastien ja webinaarien avulla. Jatkokeskustelua varten luomme sosiaalisen median kanavan, jolla edistetään keskustelua aiheista.

Podcasteissa keskustelemme monipuolisesti kiertotalouden mahdollisuuksista yrityksissä: aiheita ovat esimerkiksi materiaalikatselmuksen läpivienti yrityksessä, prosessien kehittäminen kiertotalouden periaatteiden pohjalta, tuotteiden materiaalivalinnat niiden kierrätettävyys huomioiden ja Materiaalitorin hyödyntäminen.

Hankkeen rahoitus ja toteuttajat

Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto, ja rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Rahoitukseen osallistuvat myös Oulun ammattikorkeakoulu, Kiertokaari Oy, L&T Teollisuuspalvelut Oy.

Hankkeen toteuttaa Oulun ammattikorkeakoulun Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikön Luonnonvara-alan osasto.