Digitaalisen liiketoimintaosaamisen tietojen ja taitojen kehittäminen tekoälyn aikakaudella (Digitaili)
1.11.2023 - 31.10.2026
Ajankohtaista
Taustaa ja tarve hankkeelle
Tekoälyn nopea kehitys on muuttanut merkittävästi liiketoimintaa aivan viime vuosina. Gartnerin ennusteen mukaan vuonna 2026 jo yli sadalla miljoonalla ihmisellä on tekoälykollega, joka auttaa tätä aktiivisesti tehostamaan työtä. Goldman Sachs pankin arvioin mukaan tekoäly voi korvata 25 % nykyisistä työpaikoista lähivuosina. Tekoäly tulee nopeasti vaikuttamaan eri aloille kuten hallintoon, koulutukseen, terveydenhoitoon, ICT- ja ohjelmistoalaan, sisällöntuotantoon ja markkinointiin. Yritykset, jotka kykenevät hyödyntämään tekoälyn mahdollisuuksia, voivat olla tuottavampia ja erottua kilpailijoistaan saavuttaen parempia tuloksia. Vaikka tekoäly ei lähitulevaisuudessa korvaa ihmistä, niin tekoälyä hyödyntävä ihminen ja yritys tulee tuottavuutensa ja kilpailukykynsä lisääntymisen myötä syrjäyttämään sitä hyödyntämättömät markkinoilta.
Samanaikaisesti, digitaalinen liiketoiminta – erityisesti verkkokauppa – on kasvanut räjähdysmäisesti ja se on muuttanut tapaa, jolla ihmiset tekevät ostoksia. Tähän sisältyy vielä paljon hyödyntämättömiä kasvumahdollisuuksia Pohjois-Pohjanmaalla. Yrityksiltä puuttuu kuitenkin kriittistä osaamista tekoälyn ja digitaalisen liiketoiminnan yhdistämisessä, joka mahdollistaa niiden kasvun ja kilpailukyvyn parantamisen. Tekoälytyökalujen avulla pk-yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan, optimoida prosessejaan, tarjota parempaa asiakaspalvelua ja löytää kokonaan uusia tuotteita ja liiketoimintaa. Näiden hyötyjen ansiosta yritykset voivat kasvattaa liikevaihtoaan ja luoda uusia työpaikkoja. Tämä puolestaan edistää alueen talouskasvua ja parantaa sen kilpailukykyä. Pohjois-Pohjanmaalla on selkeä tarve matalan kynnyksen koulutukselle tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista ja hyvistä käytänteistä mikro- ja pk-yritysten digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen tueksi.
Hankkeen tavoitteet
Digitaalisen liiketoimintaosaamisen tietojen ja taitojen kehittäminen tekoälyn aikakaudella hankkeen keskeisenä tavoitteena on edellä kuvatuista syistä lisätä ja kehittää työelämässä jo toimivien henkilöiden digitaalisen liiketoiminnan ja erityisesti verkkokaupan osaamista tekoälyn aiheuttamassa nopeassa muutostilanteessa ja samalla kehittää erityisesti mikro- ja PK-yritysten henkilöstön digitaalisia liiketoiminta- ja verkkokauppa- sekä tekoälyn hyödyntämisen valmiuksia sekä kilpailukykyä Pohjois-Pohjanmaalla. Koska tulevaisuuden osaava työvoima koulutetaan oppilaitoksissa, hankkeen toisena tavoitteena pyritään vaikuttamaan myös alueen oppilaitosten opetuksen sisältöihin ja laatuun kouluttamalla opettajia hyödyntämään tekoälysovelluksia liiketoiminnan opetuksessaan. Näin pyritään turvaamaan työelämään siirtyvien opiskelijoiden riittävät tekoälyvalmiudet ja siten yrityksille osaavan työvoiman saanti nopeassa muutoksessa.
Hankkeen toimenpiteet
Hanke pyrkii tavoitteisiinsa seuraavilla toimenpiteillä:
Työpaketti 1: Digiliiketoiminta- ja tekoälyosaamisella kilpailukykyä koulutuksen suunnittelu ja tarvittavien opintomateriaalien tuottaminen.
Koulutuskokonaisuus rakentuu kuudesta viiden viikon (5 op) mittaisesta itsenäisestä opintomoduulista. Koulutuksen kokonaiskesto on n. 10 kk (30 op). Koulutus yhdistää verkossa toteutettavan ajankohtaisen teoriakoulutuksen sekä lähiopetuksessa ohjatusti toteutettavat käytännön työkalu- ja menetelmätyöpajat. Koulutus tarjoaa syvällisen käytännön osaamisen digitaalisen liiketoiminnan erityisesti verkkokaupan keskeisistä osa-alueista tekoälyn aikakaudella. Tavoitteena on kouluttaa vähintään 100 henkilöä. 30 opintopisteen kokonaisuus on tarkoitus toteuttaa kolmeen kertaan vuosina 2024-2026.
Työpaketti 2: Nopeat tietoiskut ja webinaarit ajankohtaisista digiliiketoiminnan ja -markkinoinnin teemoista tekoälyn aikakaudella.
Hankkeessa toteutetaan vähintään 15 tapahtumaa yhteistyössä BusinessOulun kanssa. Tapahtumat on suunnattu täydentämään muuta koulutustarjontaa. Osallistujia eri tapahtumiin tavoitellaan noin 100 eri henkilöä.
Työpaketti 3: Digitaalisen liiketoiminnan erityisesti tekoälyn ja verkkokaupan kehityksen seuranta, uusien sovellusten testaaminen ja näihin liittyvä työelämäläheinen julkaisutoiminta.
Hankkeessa selvitetään uusien tekoälysovellusten vaikutusta digitaalisen liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksiin ja verkkokauppajärjestelmiin sekä muihin ratkaisuihin. Kerättyä tietoa hyödynnetään työpaketeissa 1 ja 2 koulutussisältöjen ladun ja ajantasaisuuden turvaamiseksi. Tavoitteena on julkaista 25–30 ajankohtaista blogikirjoitusta digitaalisen liiketoiminnan ja verkkokaupan eri aiheista lisäksi kootaan Pk-yrityksille suunnattu verkkoliiketoiminnan suunnittelu tekoälyn aikakautena työkirja internettiin yleiseen käyttöön.
Työpaketti 4: Opettajille järjestettävä uusien digiliiketoimintaan vaikuttavien teknologioiden erityisesti tekoälysovellusten ja menetelmien valmennukset.
Tavoitteena on, että 45 opettajaa eri oppilaitoksista osallistuu järjestettäviin koulutuksiin. Koulutuksia arvioidaan järjestettävän 10–15 kertaa.
Hanke yhdistää tekoälyn ja digitaalisen liiketoiminnan osaamisen ja työkalut uusimpaan tietoon perustuen. Se antaa kaikille sidosryhmille elintärkeitä tietoja ja taitoja, joita tarvitaan menestyksekkääseen liiketoimintaan nykyaikaisessa nopeasti muuttuvassa kilpailuympäristössä.
Rahoitus ja yhteistyökumppanit
Tämän JTF 2021–2027 -ohjelmasta rahoitetun hankkeen rahoituksen on myöntänyt ELY-keskus. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Oulun ammattikorkeakoulu.