Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu: taiteellinen toiminta
Taiteellisia elämyksiä verkossa
Taiteellinen toiminta näkyy Oulun alueella monipuolisesti erilaisina produktioina ja julkaisuina. Teokset syntyvät osana koulutusta sekä henkilöstön omana taiteellisena toimintana. Pandemian vuoksi olemme tarjonneet tapahtumia pääasiassa verkossa, jotta ihmiset ovat voineet nauttia niistä turvallisesti. Taiteellisiin tuotantoihin ja tapahtumiin voit tutustua tapahtumakalenterissamme.
Oulun teatteriin tulee keväällä 2022 ensi-iltaan Billy Elliot -musikaali, joka kerää yhteen joukon alan osaajia. Oamkilaiset tuovat vahvan panoksensa mukaan musikaaliin. Rooleihin haettiin keväällä 2021 nuoria osaajia. 32 lasta ja nuorta pääsi mukaan Billy-kouluun, jossa he saavat opetusta tanssista, musiikista ja teatterista. Billy-koulu on Kulttuurialan yksikkömme harjoituskoulun organisoimaa toimintaa, jossa musiikin ja tanssin pedagogiopiskelijat harjoittelevat ammattilalansa opetustoimintaa työelämälähtöisesti.
Billy-koulu opastaa lapsia toimimaan ammattimaisen musikaalituotannon ammattiesiintyjinä. Toiminnan tavoitteita ovat muun muassa rohkeuteen kasvaminen, kannustamiseen ja reiluuteen oppiminen sekä monialaisen ilmaisun kehittäminen, kuten fyysisyys, äänenkäyttö ja tunneilmaisu. Lue Billy Elliot -musikaalista Mun Oulusta sekä Oulun teatterin sivuilta.
360 o’ clock on ajan kerroksellisuuden ja moniulotteisuuden sävyttämä elävä kanvaasi, jossa mennyt, tuleva ja tämä hetki kohtasivat. Teoksessa ajan eri kerrokset lomittuivat synnyttäen samalla keskustelua teoksen äärellä olevassa yleisössä. Toteutimme 360 o’ clockin tanssin, musiikin ja visuaalisen viestinnän keinoin marraskuussa 2020. Vallinneen pandemiatilanteen vuoksi perinteinen Lumo Light Festival ei toteutunut, mutta järjestimme teoksen kampuksellamme Linnanmaalla, jossa se oli koettavissa kokonaan ulkona, vallitsevia turvallisuusohjeita ja määräyksiä noudattaen. Tavoitteemme tuoda valoa pimeyden keskelle haastavana aikana onnistui.
Behind the scenes -dokumentti avaa 360 o´clock -teoksen tunnelmia Behind the scenes -dokumentissa palataan Oamkin kulttuurialan opiskelijoitten toteuttaman 360 o´clock -teoksen tuotantovaiheisiin ja esityksen aikaisiin tunnelmiin. Dokumentin ovat tehneet Luovan Farmin audiovisuaalisen työn valmennusohjelmaan osallistuneet. Luovan farmin AV-alan valmennusohjelma toteutettiin yhteistyössä Luovuus+-hankkeen sekä Kulttuurialan yksikkömme kanssa syyslukukaudella 2020.
Arktisen Askeleet on vuosittain Oulussa järjestettävä valtakunnallinen tanssitapahtuma, jonka tavoitteena on tuoda tanssin laajaa kenttää sekä osallistujien että katsojien nähtäväksi ja koettavaksi. Tapahtuma järjestetään vuorovuosina alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten tapahtumana ja yläkouluikäisten ja sitä vanhempien tanssijoiden tapahtumana.
Järjestimme Arktiset Askeleet lukuvuoden aikana kahdesti kokonaan virtuaalisesti koronaviruspandemian vuoksi. Keväälle 2020 suunniteltu katselmus siirtyi syksyksi, jolloin mukana oli 424 lasta. Keväällä pidimme avoimen katselmuksen, jossa oli sekä lapsia että nuoria. Etäosallistuminen toi mukaan myös paljon ensikertalaisia. Järjestämme tapahtuman yhdessä Oulun läänin Tanssialan tuki ry:n kanssa.
Musiikin yhteissoittoa tavallisimmissa etäyhteyssovelluksissa haittaa ääni- ja videojärjestelmiin, tietoverkkoliikenteeseen ja äänen akustiseen liikkeeseen liittyvä viive. Koronapandemian aikana latenssi eli viive, jota etäyhteyden osapuolet toisiinsa suhteen kokevat, on tullut tutuiksi jokaiselle musiikillista yhteistoimintaa tekevälle ja opettavalle. Siksi olemme ottaneet käyttöön LoLa-laitteiston (low latency) vuonna 2019.
LoLa-laitteiston käytössä on hienoja mahdollisuuksia musiikin ja tanssin etäyhteistyön lisäämiseen järjestelmän tarjoaman korkean äänen- ja kuvanlaadun sekä matalan latenssin suhteen. Järjestelmää on testattu vuonna 2020 aktiivisesti kumppanikorkeakoulujen kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Oulun, Jyväskylän, Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulujen yhteistyönä toteutettava MUSE – Musiikin etäopetuksen, etäesittämisen ja etätuottamisen matalan latenssin ja matalan kynnyksen ratkaisut -hanke jatkaa LoLa-yhteistyön lisäämisen koordinointia ja koulutusta Suomessa vuoteen 2023 saakka. Tutustu LoLaan.
Olemme mukana kaikissa Oulu kulttuuripääkaupunkiin 2026 kuuluvissa kolmessa teemassa, jotka ovat Rohkeasti reunalla, Vastakohtien voima ja Villisti kaupunki. Olemme myös vahvasti olleet mukana hankkeen hakuvaiheessa. Maaliskuussa oli mahdollisuus pitchata ja voittaa 2026 euroa innovatiiviseen ideaan, jolla edistettiin Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen päätavoitetta kulttuuri-ilmastonmuutosta.
Cultural Climate Change Pitching -tapahtumaan osallistuvan tehtävänä oli esittää mielenkiintoinen idea, jolla kulttuurin keinoin tehdään Oulusta ja muista kaupungeista parempia paikkoja elää. Parhaan ehdotuksen toteutukseen oli luvassa 2026 euroa. Pitchauskilpailuun saattoi osallistua etäyhteyksillä ympäri maailman. Pitchaus-kilpailun järjesti Oamkin koordinoima CULTA-hanke yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. CULTA-hankkeen tavoitteena on kehittää luovien alojen toimijoiden osaamista ja kannustaa heitä Suomi – Venäjä-rajan ylittävään yhteistyöhön. Hankkeen toiminnoilla pyritään tavoittamaan erityisesti korkeakouluopiskelijoita, kulttuurinalan organisaatioita ja yhdistyksiä sekä luovien alojen yrityksiä.
Astor Piazzollan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi argentiinalaisen tangon mestarin sykähdyttävistä kappaleista syntyi musiikillinen ja kehollinen tulkinta Oulun musiikkijuhlien ja tanssinopettajakoulutuksemme yhteisprojektissa. Levynjulkaisukonsertissa kuulimme Maria Ylipään ja bändin tulkintoja Piazzollan sävellyksistä. Kolmannen vuoden tanssinopettajaopiskelijamme loivat musiikkiin omia koreografioita opettajiensa ohjauksessa. Opiskelijat toimivat prosessissa sekä koreografeina että tanssijoina. Jokaisella opiskelijalla on ollut koreografiparin kanssa oma vastuuteos.
Työkaluina ovat olleet muun muassa tango nuevo -tyylisen musiikin rakenteen ja laulujen sanojen analysointi, improvisaatio, tulkinta ja erilaisten mahdollisuuksien kokeileminen. Teosprosessin viimeinen vaihe oli kokonaisuuden yhteen nivoutuminen bändin kanssa. Valmis teos striimattiin, ja ainutlaatuisen, intensiivisen ja hurmaavan teoksen avulla pystyi juhlistamaan Astor Piazzollan satavuotisjuhlaa mistä päin maailmaa tahansa.
Toukokuussa 2021 järjestimme Tanssia!-esityksen Valve-salissa verkkolähetyksenä. Tanssia!-näytös koostuu useista lyhyistä tanssinumeroista ja pienoisteoksista. Liveyleisönä oli omaa yhteisöämme eli opettajia ja toisten ryhmien tanssinopettajaopiskelijoita. Näin saimme esiintyjillekin aidon ja resonoivan ilmapiirin. Valtavasti energiaa ja rakkautta tanssiin purkautui esitysiltana Valve-salissa, ja tämä on koettavissa myös verkossa.
Tanssin osasto järjestää Tanssia!-näytöksen kahdesti vuodessa. Näytöksessä esitettävissä teoksissa opiskelijat harjoittelevat koreografin, tanssinopettajan ja tanssijan rooleja. Lisäksi Tanssia!-näytösten yhteydessä opiskellaan tanssitapahtuman tuottamista.
Suvi-tanssiteoksen lähtökohtana oli valmistaa meiltä keväällä 2021 valmistuneille kansantanssia opiskelleille tanssinopettajille jäähyväisteos, josta jäisi pysyvä digitaalinen jälki tanssin muuten niin hetkessä katoavaan historiaan.
Sisällöllisesti Suvi syleilee innoittajansa suvivirren teemoja: sukupolvelta toiselle toistuvaa siirtymäriittiä, luopumista, uuteen elämäntilanteeseen asettumista ja rakkaita kanssakulkijoiden kesken jaettuja muistoja. Kokonaisuus on mallikas ja ympäristöystävällinen sekä vallitsevassa tilanteessa paras mahdollinen lopetus opinnoille. Suvi esitettiin kevään virtuaalisissa valmistujaisjuhlissamme.