Valmistuminen
Ammatillisista opettajankoulutuksista voi valmistua joustavasti pitkin vuotta. Todistus on sähköinen ja todistushakemus tehdään Pepissä. Sähköinen todistus on ladattavissa kolmen viikon kuluessa hakemuksen lähettämisestä. Sähköinen todistus liitteineen (ote opintosuorituksista ja Certificate Supplement) on virallinen todistus, jonka toimitamme vain kerran. Virallinen todistus kannattaa ladata sellaiseen sijaintiin, josta se ei helpolla katoa eikä joudu vääriin käsiin. Uutta alkuperäistä todistusta ei ole mahdollista saada enää myöhemmin.
Valmistuttuasi ammatillisesta opettajankoulutuksesta olet suorittanut ammattikorkeakouluista annetun lain (032/2014, 8 §) mukaisesti ammatillisena opettajankoulutuksena opettajan virkaan ja toimeen vaadittavat opettajan pedagogiset opinnot, 60 op. Ammatillisen opettajankoulutuksen suorittanut on oikeutettu käyttämään virallista lyhennettä AmO.
Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen suorittanut on oikeutettu käyttämään virallista lyhennettä AmE.
Ammatillisista opettajankoulutuksista saadut todistukset eivät ole tutkintotodistuksia, vaan todistuksia suoritetusta koulutuksesta ja pätevyydestä.
Todistuksen hakeminen
Voit hakea todistusta, kun kaikki opintosi on arvioitu ja opintosuorituksesi on kirjattu Peppiin – ethän täytä todistushakemusta ennen sitä!
- Tarkista Pepistä nimesi (etunimet sekä sukunimi) ja yhteystietosi oikeellisuus. Todistus tulee sillä nimellä kuin se on Pepissä. Tarkista myös, että henkilökohtainen sähköpostiosoitteesi on Pepissä ajan tasalla. Todistus lähetetään henkilökohtaiseen sähköpostiisi.
- Tarkista, että kaikki opintosuoritukset on kirjattu Peppiin. Mikäli niissä havaitset puutteita, ole yhteydessä tuutoriisi.
- Tee todistushakemus Pepissä AMOK-valikon alta, kohdasta Amok todistushakemus.
- Voit esittää valmistumispäiväksi vain arkipäivää ja se voi olla aikaisintaan hakemuksen jättöpäivä. Todistuspalvelu ehdottaa valmistumispäiväksi hakemuksen jättöpäivästä seuraavan päivän. Lisätiedoissa voit ilmoittaa, mikäli haluat valmistua hakemuksen jättöpäivänä. Jos esittämääsi päivää ei voida hyväksyä todistuksen päiväksi, sinuun ollaan yhteydessä.
- Kun olet lähettänyt hakemuksen, se tarkistetaan ja hakemuksen hyväksymisestä tulee ilmoitus opiskelijasähköpostiisi. Hyväksymisen jälkeen todistus laaditaan, sen allekirjoittaa ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja ja linkki todistuksen lataamiseksi toimitetaan henkilökohtaiseen sähköpostiisi. Todistuksen käsittelyaika on 1-3 viikkoa.
- Lataa todistus mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun olet saanut todistuksesi sähköpostiisi.
Todistushakemuksen käsittelyaika on enintään kolme viikkoa lukuun ottamatta seuraavia ajankohtia: 21.6.–31.7. ja 22.12.–6.1.
Tarvittaessa ota yhteyttä:
amok@oamk.fi
Sähköinen todistus
Sähköinen todistus on aito ja alkuperäinen. Sen voi toimittaa liitetiedostona viranomaisille tai työnantajalle. Sitä ei tarvitse todistaa oikeaksi erikseen. Todistuksesta voi ottaa kopioita ja jokainen muokkaamaton, tallennettu kopio on virallinen todistus, jossa säilyy sähköinen allekirjoitus. Todistuksen aitouden voi tarkistaa verkkopalvelussa.
Sähköinen todistus on luotettava, sillä sen väärentäminen on huomattavasti hankalampaa kuin paperisen todistuksen. Jos todistusta muokataan allekirjoittamisen jälkeen, sähköinen varmenne eli allekirjoitus rikkoutuu, eikä todistus ole enää aito. Sähköistä todistusta ei siis kannata ikinä avata esimerkiksi Wordissä muokkaustilassa, sillä sähköinen varmenne rikkoutuu heti. Kun lataat sähköisen todistuksen, siihen sisältyy automaattisesti liitteinä
- englanninkielinen todistus
- opintosuoritusote suomeksi ja englanniksi
- Certificate Supplement
Sähköinen todistus kannattaa ladata sellaiseen sijaintiin, josta se ei helpolla katoa eikä joudu vääriin käsiin. Voit ladata todistuksen omiin tiedostoihin esimerkiksi pilvipalveluun, tietokoneelle, ulkoiselle kiintolevylle tai muistitikulle. Todistus kannattaa tallentaa useampaan tietoturvalliseen paikkaan, jotta siitä on olemassa varmuuskopio.
Sähköinen todistus on EU:n tasolla hyväksytty dokumentti, joka noudattaa EU:n standardeja ja on luokiteltu korkeimmalla EU:n turvallisuusluokituksella. Mikäli lataamasi sähköinen todistus katoaa, alkuperäistä vastaava todistus on maksullinen. Lähetä siitä pyyntö osoitteeseen amok@oamk.fi
Maksut todistuksista
Alkuperäinen todistus liitteineen on ilmainen valmistuvalle opiskelijallemme. Jos tarvitset todistuksesta myöhemmin jäljennöksen, saat sen ainoastaan samassa muodossa joko sähköisenä tai paperisena.