Verkossa on voimaa – verkko-opintoryhmä poikii etäopetuksen osaajia

Kun ilmoitus ammatillisen opettajakorkeakoulun opiskelupaikan myöntämisestä tuli, olin mökillä. Ilouutisen saivat puolisoni lisäksi kuulla kaikki muutkin Lohjanjärven eteläkärjen mökkeilijät – niin hyvin tyyni järvi ääntä kantaa.

Aloitin opintoni syksyllä 2019 eHope-verkko-opintoryhmässä. Verkkototeutuksen valintaan on monia hyviä syitä: monen vaakakupissa varmasti painaa joustavuus töiden, perhe-elämän ja opintojen yhteensovittamisessa, ja se, ettei kouluttautuakseen tarvitse poistua kotoa. Kevään koittaessa tultiin tilanteeseen, jossa ei myöskään kannata poistua kotoa, mutta vielä vuosi sitten sitä tuskin osasi ennakoida kukaan opiskelutovereistanikaan.

Oma pohjimmainen syyni verkko-opintoryhmän valintaan oli, ettei tarvitse pysyä kotona. Opintovapaan ja aikuiskoulutustuen turvin olen opiskellut kuluneen lukuvuoden aikana Lohjansaaren lisäksi Saksasta, Belgiasta, Espanjasta, Portugalista, Meksikosta, Yhdysvalloista ja Palestiinasta käsin. Jo edellisvuonna Etelä-Amerikasta käsin suoritetut kasvatustieteen perusopinnot loivat uskoa siihen, että homma sujuu, kunhan on jonkin verran itsekuria ja huolehtii perusasioista: läppärin laturista, pistokeadapterista ja aikaerosta. Suurin ongelma on ollut webinaariopettamiseen riittävän, luotettavan internet-yhteyden löytäminen, mutta kertaakaan en ole joutunut jäämään pois yksinomaan ”muualla” olemisen vuoksi. Meksikossa webinaarit alkoivat aamuviideltä paikallista aikaa, mutta se on pieni hinta siitä, että saa nauttia auringonpaisteesta joulukuussa.

Suurin huolenaiheeni etäopiskelun suhteen oli jo opiskelujen toteutustapaa valitessa ryhmäytyminen, sillä kaikissa aiemmissa opinnoissani opiskelua tukevan porukkahengen syntymisellä on ollut minulle valtava merkitys. Opintojen edetessä olen kuitenkin oppinut, että näin ”oikeasti aikuisten” kesken vähempikin kanssakäyminen näyttäisi riittävän siihen, että opetustiimit hitsautuvat yhteen, ja webinaareihin on kiva tulla. Luottamus ja porukkahenki syntyvät huumorista, vastuun kantamisesta ja tiimin jäsenten proaktiivisuudesta yhteisten tavoitteiden eteen.

En silti hetkeäkään vähättelisi opintomme aloittaneiden kolmen lähiopetuspäivän merkitystä. Sosiaalisen siteen muodostumisessa kasvokkain tapaamista edes sen yhden kerran, sekä tuutorien että kanssaopiskelijoiden kanssa, on vaikea korvata nopeimmallakaan laajakaistalla.

Tätä kirjoittaessani istun karanteenissa sijaiskodissamme Berliinissä. Ironista kyllä, ajankohta verkkopedagogiikkaan syventymiseen ei olisi voinut olla paljon parempi. En ole vielä edes valmistunut, ja jo nyt vastailen opetusalalla olevien tuttavien vinkkipyyntöihin parhaista videoneuvottelusovelluksista verkko-opetukseen.

Mielestäni näyttää ilmeiseltä, että koronakriisi muuttaa paitsi oppilaitosten, myös ylipäätään työelämän suhtautumista etätyöskentelyyn. Sosiaalinen eristäytyminen on tehnyt yllättäen välttämättömäksi toimintatavat, joihin ei aiemmin ole uskallettu lähteä, kenties luottamuksen puutteen, kontrollin tarpeen tai positiivisten ennakkotapausten puutteen vuoksi. Nyt näiden ennakkotapausten synnyttämiseen on ennennäkemätön mahdollisuus.

Omasta pikku kristallipallostani lueskelen, että verkkopedagogiikan ja virtuaalisten oppimis- ja työympäristöjen osaajille on yhä enemmän kysyntää. Oman (etä)työn ohjaamisen ja aikatauluttamisen taitojen, eräänlaisen sisäisen nomadiyrittäjyyden tarve kasvaa. Kun tavoitteena on pystyä suunnittelemaan innostavia virtuaalisia oppimisympäristöjä, joissa samoilijat voivat In Real Life luuhata ties missä rantabungalowissa kuka milläkin aikavyöhykkeellä, on opettajan omakohtainen kokemus verkossa opiskelusta mielestäni täyttä timanttia.

Mikko Toiviainen
Opettajaopiskelija
Oamk, Ammatillinen opettajankoulutus