Oulun ammattikorkeakoulun TKI-työ esillä Tutkijoiden yössä
Perjantaina 27.9. vietetään Tutkijoiden yötä. Kyseessä on koko Euroopan laajuinen ja Suomen suurin tiedetapahtuma, jota vietetään perinteisesti syyskuun viimeisenä perjantaina. Oulussa tämä koko perheen monitieteinen maksuton tapahtuma järjestetään Oulun yliopistolla klo 17–21. Oulun ammattikorkeakoulusta mukana on kolme tiimiä.
Tutkijoiden yössä Linnanmaalla pääsee tutustumaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöhön osallistumalla erilaisiin työpajoihin ja näyttelyihin sekä seuraamalla yleistajuisia esityksiä tieteestä. Tarjolla on laaja valikoima kiinnostavia ohjelmanumeroita kaikenikäisille. Oulun ammattikorkeakoulusta mukana ovat Älykkään ja kestävän ilmailun ja Autonomisten työkoneiden tutkimusohjelmat sekä Lämpöakku-hanke.
Kurkista droonien avulla tehtävään tutkimustyöhön
Älykkään ja kestävän ilmailun tutkimusohjelman ständillä pääsee tutustumaan drooneihin sekä niihin liittyvään Oamkin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.
– Droonit ovat jo monella tapaa mullistaneet tapaamme nähdä ja kokea maailma. Lintuperspektiivistä näkymämme ympäristöömme ovat erilaisia kuin maan päältä tarkastellessa, mikä avaa myös runsaasti uusia tutkimusmahdollisuuksia, projektipäällikkö Tuija Väyrynen Oamkin Älykkään ja kestävän ilmailun tutkimusohjelmasta kertoo.
Droonit ovat esillä tapahtumassa Keskusaulan pohjoispäädyssä, L1-salin läheisyydessä.
Kierrokselle työkoneteknologian huippulaboratorioon NUVE-LABiin
Suomalaiset yritykset ovat maailman kärkeä työkonevalmistuksessa useilla toimialoilla. Kestävien ja energiatehokkaiden työkoneiden kehittäminen vaatii tutkimusta ja siihen soveltuvia tutkimus- ja kehitysympäristöjä, jollainen löytyy Oulun Linnanmaan kampukselta. Oulun ammattikorkeakoulun NUVE-LAB on pohjoismaisittain ainutlaatuinen huipputason tutkimusympäristö, joka mahdollistaa autonomisen ajamisen tutkimuksen ja kehityksen laboratorio-olosuhteissa.
– Laboratoriossamme yhdistämme reaaliaikaisen simulaation ja työkoneen digitaalisen kaksosen laitteistoomme. Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden työkoneteknologian kehittämiseen, projektipäällikkö Jukka Säkkinen NUVE-LABista kutsuu.
NUVE-LABin opastetut kierrokset lähtevät Kemiankadun alkupäästä läheltä L6-salia klo 17.15, 18.30 sekä 20. Kierros kestää 45 minuuttia ja mukaan mahtuu 10 henkilöä kerrallaan.
Suunnittele oma akku akkusimulaattorin avulla!
Tutkijoiden yössä voi tutustua myös metalliteollisuuden kiertotalousmateriaalien hyödyntämiseen lämpövarastona testaamalla akkusimulaattoria. Simulaattori on kehitetty yhteistyössä Lämpöakku- ja Metapilot Factory -hankkeiden kanssa.
– Simulaattorissa voit suunnitella oman akun; valita muodon ja täyteaineen ja laittaa sitten akkusi osaksi sähkömarkkinoita. Akkua ladataan, kun sähkö on halpaa, ja puretaan lämpönä tarpeen mukaan osana integroitua energiajärjestelmää. Voit kokeilla suunnittelemasi akun toimivuutta eri materiaaleilla, tilanteissa, kokoluokissa ja vuodenaikoina, kertoo Kalle Nuortimo, Oamkin Lämpöakku-hankkeen projektipäällikkö.
Lämpöakku-hankkeen piste löytyy Väylältä, käytävältä Telluksen läheltä.
Tutustu koko Tutkijoiden yön ohjelmaan Tutkijoiden yön verkkosivuilla (siirtyy Oulun yliopiston verkkopalveluun).