Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Asiasana tanssi

Kuinka keho soi? Miten soitin tanssii? Blogi


11.4.2022 - Kauppinen Petri

KanTaMus on kansantanssin ja kansanmusiikin pedagogiikkaa yhdistävä hanke, jonka tavoitteena on luoda paikallisperinteeseen ja yhteisöllisyyteen nojaavaa, vuorovaikutteista pedagogiikkaa ja hyvinvointia tuottavaa yhteisötoimintaa. Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston yhteinen lähes kolmivuotinen hanke käynnistyi maaliskuussa 2021 ja heti saman vuoden syksyllä päästii...

Kansantanssi ja kansanmusiikki – yhdessä paremmin Blogi


9.3.2022 - Hoppu Petri

Kansantanssi ja -musiikki ovat liittyneet kiinteästi toisiinsa koko sen ajan, kun niitä on elvytetty 1800-luvulta lähtien. Niiden suhde on yleensä nähty lähinnä funktionaalisena: musiikkia on pidetty tanssin välttämättömänä ehtona, mutta olemukseltaan ne on erotettu toisistaan. Tanssiin ja musiikkiin on mahdollista löytää näkökulmaa, jossa ne löytävät yhteistä ko...

Kulttuuri digitalisoituu Blogi


22.12.2021 - Hoppu Petri

Oulun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikössä on digitaalisia kokeiluja, joista ei tiedetä paljoakaan yksikön ulkopuolella eikä laajemmin edes sen sisällä. Kehitys on ollut nopeaa muutaman vuoden aikana ja usein takana on ollut innokkaita pioneereja, jotka ovat käyttäneet väsymättä aikaa kehitystyöhön. Ammattikorkeakoulu on kulttuurin digitalisaatiossa vahvasti mukan...

Robotti kulttuurin tekijänä Artikkeli


1.1.2021 - Prittinen Jouni, Hoppu Petri

Takaisin kokoomateoksen etusivulle Millaista on tehdä tanssia teollisuusrobotille ja mitä tuntemuksia robotit ihmisissä herättävät? Thomas Freundlich kertoo koreografin työstä tanssiteoksissa Actuator (2008) ja Human Interface...

Tanssiiko tämän päivän tuottaja TikTokissa? Kuinka visuaalisen ja esittävän taiteen organisaatiot pystyvät pitämään nuoret kiinnostuneina kouluvierailun jälkeenkin? Artikkeli


1.1.2021 - Jyrkäs Taija, Torkko-Muñoz Virva, Hoppu Petri

Takaisin kokoomateoksen etusivulle Taide- ja kulttuurivierailut ovat kuuluneet koulujen opetusohjelmaan vuosikymmenten ajan. Vierailut eivät kuitenkaan usein herätä nuorten keskuudessa pysyvää kiinnostusta taidelaitoksia kohtaan. So...



Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Satu Koho satu.koho@oamk.fi
ISSN 2737-0550

Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi


Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.

Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste


© 2023 Oamk Journal
Powered by WordPress
Theme by Anders NorenYlös ↑

Ohjeita kirjoittajalle