Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Kategoria Tekniikka

MOOD ja OHJY – Opiskelijoiden hyvinvointia parantamassa Blogi


8.9.2021 - Viinikka Sinikka, Poropudas Anna

Koronatilanteen myötä opiskelijoiden hyvinvointi on noussut vahvasti esille. Motivaation ja mielenkiinnon puute, keskittymisvaikeudet ja alakuloisuus ovat asioita, joita monet opiskelijat nostavat esille. Sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet, yksinäisyys painaa, ja ryhmäytyminen sekä yhteisöllisyyden kehittyminen ovat jääneet vähälle etäopetuksen vuoksi. Toki on opiskeli...

Uraseurantakysely on jatkossa jokaisen ammattikorkeakoulun omalla vastuulla Artikkeli


7.9.2021 - Aine Raisa, Kinnunen Ismo, Räinä-Räisänen Arja

Ammattikorkeakoulut toteuttavat vuosittain valtakunnallisen uraseurantakyselyn viisi vuotta aiemmin ammattikorkeakoulusta valmistuneille. ”AMKista uralle –uraseurantatiedot käyttöön” -hankkeen päätyttyä vastuu kyselystä ja alumniyhteistyöstä siirtyy entistä enemmän jokaisen korkeakoulun omalle vastuulle. Tätä työtä tukemaan on muodostettu uraseuranta- ja alumnitoi...

Yhteistyöllä sujuvia väyliä toiselta asteelta korkeakouluun Artikkeli


6.9.2021 - Aine Raisa, Mäntykangas Ulla, Pokela Anu

SILTA-hanke tukee ja kehittää opiskelijalähtöisesti korkeakoulututkinnon tai sen osien suorittamista ja tunnetuksi tekemistä ammatillisen toisen asteen opiskelijoille Pohjois-Pohjanmaalla. Kevään 2021 aikana tehtyjen kartoitusten mukaan tietoisuus toiselta asteelta ammattikorkeakouluun johtavista niin kutsutuista väyläopinnoista on vielä vähäistä sekä opiskelijoilla, ope...

TeknologiaTET-käsikirja. Materiaalipaketti opinto-ohjaajille ja opettajille Raportti


30.8.2021 - Viinikka Sinikka, Orajärvi Kaisa, Leinonen Eija, Juntunen Aija

Teknologia-alat ovat hyvin miesvaltaisia ja niille tarvitaan naisia, jotta näiden alojen osaamista saataisiin moninaisemmaksi. TeknologiaTETin kautta tytöillä on mahdollisuus tutustua eri teknologia-aloihin matalalla kynnyksellä. TeknologiaTET-käsikirja on tehty tieto- ja materiaalipaketiksi opinto-ohjaajille ja opettajille teknologia-aloihin painottuvien TET-jaksojen tueksi. Mat...

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus edellyttävät konkreettisia toimia korkeakoulun käytännöissä Artikkeli


27.8.2021 - Mäenpää Kati, Aine Raisa

Miten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus korkeakoulussa toteutuvat ja miten niitä voidaan edistää? Naiset tasa-arvoisesti uralle NAU! -hanke selvittää, tukee ja edistää korkeakoulutettujen naisten tasa-arvoista työelämään siirtymistä ja uralla etenemistä. Tämä artikkeli kartoittaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista Oulun ammattikorkeakoulussa uraohjaukseen liittyvie...

Vanhassa pitäytyminen ei ole kestävä ratkaisu Kolumni


26.8.2021 - Laitinen Jyrki

Digipedagogiikka on nostettu Oulun ammattikorkeakoulussa keskeiseksi kehittämisen kohteeksi. Oamkissa vietetään parhaillaan digipedagogiikan teemavuotta, jonka aikana luodaan valmiuksia muutoksen kohtaamiseen. Digipeda-kolumnisarjan aloittaa kirjoituksellaan Oamkin varare...

Aloituskartoitus tasoittaa opintopolkua Artikkeli


5.7.2021 - Hurme Jarkko

Useimmat uudet opiskelijat aloittavat vuosittain opintonsa alkusyksystä. Oulun ammattikorkeakoulussa opinnot alkavat intensiiviviikolla, jolloin opiskelijat tutustuvat ammattikorkeakoulun toimintatapoihin, tietojärjestelmiin ja muuhun toimintaan sekä aloittavat koulutusohjelmiensa mukaisen opiskelun. Aloituskyselyllä saadaan opintojen alussa tärkeää tietoa tuutoroinnin tueksi....

Biopohjaiset materiaalit kelpaavat eristeiksi Artikkeli


2.7.2021 - Kangas Jere, Parviainen Kalle

Biopohjaiset materiaalit, kuten kutterinlastu, rahkasammal ja turve, näyttäisivät soveltuvan hyvin rakennusten eristekäyttöön. Näin voidaan todeta Oulun ammattikorkeakoulun Paikalliset biopohjaiset rakennusmateriaalit (PaiBiRa) -hankkeessa tehtyjen tutkimusten mukaan. Hankkeessa selvitettiin materiaalien kerättävyyttä, saantoa ja materiaalie...

Kenttäanalysaattoreihin ja drooneihin perustuvilla mittaustekniikoilla voidaan edistää ylijäämämaiden kiertotaloutta Raportti


18.6.2021 - Middleton Maarit, Järveläinen Titta, Alakiuttu Tapani, Kangas Jere, Kallio Vesa, Sankari Toni, Kosamo Joni, Käyhkö Virpi

Maarakentamisesta syntyy ylijäämämaa-aineksia, joita voitaisiin hyödyntää uusiomateriaalina. Maamassojen tehokas ja järkevä uusiokäyttö vaatii, että maamassojen laatu ja määrä on tarkasti tiedossa. Kiertotalouden näkökulmasta massalle voidaan tällöin löytää sopiva uusiokäyttökohde mahdollisimman nopeasti ilman ylimääräistä logistiikkaa ja ympäristövaikutus...

Avaimet onnistuneeseen kattoremonttiin perinnekohteessa Artikkeli


17.6.2021 - Taskila Aarno, Pennanen Juha

Moni katto päältä kaunis. Perinnekohteen kattoremontti on tehtävä siten, että uudistettu katto kestää katevalmistajan lupaaman 50 vuoden takuuajan. Raksilan puutaloalueen tyypillisen kattorakenteen vesikattoremontti on suunniteltava, johdettava ja toteutettava huomioiden kohteen erityispiirteet. Kohteen kattoremontista on tehty opinnäytetyö, johon tämä artikkeli perustuu....

Kestävää kehitystä pohjoismaisella yhteistyöllä Artikkeli


16.6.2021 - Tolonen Kai, Harju Pekka, Pitsinki Vesa

ESBE-hankkeessa lisätään tietoisuutta rakentamisen ympäristövaikutuksista, hiilijalanjälkilaskennasta, elinkaariarvioista ja digitaalisista LCA-työkaluista (Life Cycle Assessment). Keskeisenä kohderyhmänä ovat pohjoisen alueen julkisen sektorin toimijat, yritykset ja rakentajat. ESBE-hankkeen avulla pyritään li...

Energiayhtiöt ja hybridilämmitysjärjestelmät – puhtaamman energian liitto Artikkeli


15.6.2021 - Koivukangas Kimmo, Niskala Mikko, Partanen Pirjo

Lämpöpumppuratkaisut ovat nyt erityisen kuuma aihe taloyhtiöiden suunnitellessa tulevaisuuden lämmitysenergiaratkaisujaan. Isännöintiliiton kyselytutkimuksen mukaan seuraavan kerran lämmityslaitteita uusittaessa kaukolämmön kannalla on enää puolet vastaajista. Optimistisella suhtautumisella hybridilämmitysjärjestelmien tuomiin mahdollisuuksiin kaukolämpöyhtiöillä on h...

Hyvinvoiva ja digitaalinen työyhteisö ei ole utopiaa Kolumni


7.6.2021 - Junttila Taina

Olemme toimineet yli vuoden keskellä digiloikkaa, jota oli jo valmisteltu, mutta joka tuli nopeammin kuin kukaan osasi odottaa. Covid-19 on nopeuttajan nimi. ...

Pölynhallinta osana työturvallisuutta Artikkeli


20.5.2021 - Komulainen Otto, Stenius Antero

Työtilan ilmassa leijuvat epäpuhtaudet vaarantavat työturvallisuutta lisäämällä hengitysinfektioita ja tulipalon riskejä. Vaikka rakennuspölyn hengittäminen on haitallista ja vaarallista, moni työntekijä altistuu sille edelleen päivittäin. Rakennustyömaiden pölynhallinnassa suunta on oikea, mutta kehitettävää on yhä. ...

Tulevaisuuden sairaalatekniikan käyttöönotto Artikkeli


29.4.2021 - Niemelä Eetu, Rautiainen Martti

Ouluun valmistuvan uuden yliopistollisen sairaalan LVI-tekniikan käyttöönotto vaatii tulevaisuuden tekijän. Tulevaisuuden sairaala 2030 -nimeä kantava hanke pitää sisällään uusinta ja moderneinta talotekniikkaa. Älykkään tekniikan käyttöönotto vaatii huolellista työskentelyä sekä laadunvarmistusta heti alkumetreiltä luovutusvaiheen loppuun asti. ...

« Vanhemmat julkaisut



Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Satu Koho satu.koho@oamk.fi
ISSN 2737-0550

Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi


Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.

Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuus

© 2021 Oamk Journal
Powered by WordPress
Theme by Anders NorenYlös ↑

Ohjeita kirjoittajalle