Oamk palkitsi opiskelijoita ja henkilökuntaa viime lukuvuoden urotöistä
Oamk juhli 11.9. lukuvuoden avajaisia karnevaalihengessä ja palkitsi edellisen lukuvuoden onnistujia osana juhlaohjelmaa. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ja Oulun ammattikorkeakoulu palkitsivat vuoden opiskelijan ja vuoden opettajan yhdessä OSAKOn teettämän kyselyn perusteella.
Oamkin vuoden opiskelijaksi valittiin Henri Huttu, jota kuvaillaan aina auttavaiseksi opiskelukaveriksi, jonka kanssa on ilo tehdä opintoja. “Hän on loistava tyyppi ja osallistuu aktiivisesti myös vapaa-ajan toimintaan. Lisäksi Henri on motivoitunut ja lahjakas opiskelija”, palkintoperusteissa kerrotaan.
Vuoden opettajaksi valittiin hyvinvointi ja kulttuuri -osaamisalan lehtori Sanna Kurttila. Häntä kuvaillaan lehtorina lempeäksi, ymmärtäväiseksi ja jokaisen opiskelijan yksilöllisesti huomioon ottavaksi. “Sanna on aidosti kiinnostunut opiskelijoidensa hyvinvoinnista ja elämästä. Lisäksi hän on ammattitaitoinen opettaja ja oman alansa asiantuntija”, palkintoperusteissa kehutaan.
Vuoden AMK-opinnäytetyö käsittelee biohiilen sopimusviljelyä
Vuoden AMK-opinnäytetyöksi valittiin Fanni Saaren ja Juho Mettälän ”Biohiilen raaka-aineen sopimusviljelyn mahdollisuudet”. Opinnäytetyössä toteutettiin lyhyt tietopaketti biohiilen viljelystä, kyselytutkimus viljelijöille sekä asiantuntijahaastatteluita. Biohiilen sopimusviljelyssä on mahdollisuuksia uudenlaiseen liiketoimintaan viljelijöille sekä ilmastoviisaiden menetelmien kehittämiseen maataloudessa. “Työ on ajankohtainen ja merkityksellinen alan kehittämiselle”, palkintoperusteissa kiitellään.
Vuoden ylemmän ammattikorkeakoulututkintojen opinnäytetöiden joukosta vuoden YAMK-opinnäytetyöksi valittiin Laura Hongiston “EU:n taksonomian vaikutukset keskisuuren rakennusliikkeen toimintaan Suomessa”. EU:n taksonomia tulee vaikuttamaan yritysten toimintaympäristöön lähitulevaisuudessa voimakkaasti. Taksonomian pohjalla vaikuttavia ilmiöitä taustoittamalla työ myös valaisee kestävän kehityksen tulevia kehityskulkuja, joilla tulee olemaan vaikutuksia yritysten liiketoimintaympäristöön myös laajemmin. “Opinnäytetyö on hyvin ajankohtainen ja antaa rakennusalan keskisuurille yritykselle valmiuksia vastata muutokseen”, palkintoperusteissa sanotaan.
Vuoden julkaisussa korostuu kansainvälinen yhteistyö
Oamkin vuoden julkaisuksi valittiin kansainvälisenä yhteistyönä tehty From Past to Present: The Journey of Technological Theatre.
Julkaisun ovat tehneet yhteistyössä Oamkin yliopettaja Petri Hoppu yhteistyökumppaneinaan Raivo Kelomees ja Taavet Jansen Virosta. Julkaisu esittelee teknologisen teatterin historiaa, erilaisia kokeiluja ja esimerkkejä kiehtovalla ja inspiroivalla tavalla. Raportti on popularisoitu hyvin ymmärrettävään muotoon ja huokuu kirjoittajien suurta innostusta ja kiinnostusta aihetta kohtaan. Teksti on kirjoitettu ammattimaisesti ja on erinomainen osoitus kansainvälisestä TKI-yhteistyöstä.
Karnevaalitunnelma täytti pallopihan
Palkintoseremonioiden lisäksi avajaisissa nähtiin tuttuun tapaan karnevaalitunnelmaa, jota loihtivat mahtavat Oamkin tanssinopettajaopiskelijoiden tanssiesitykset ja bändi, joka sekin koostui Oamkin opiskelijoista.
Avajaiset juonsivat ja yleisöä osallistivat Oamkin tanssinopettajaopiskelijat Leeni Ryynänen ja Tomi Ihanus.
Lukuvuoden avajaispuhujana kuultiin Oamkin vararehtori Jyrki Laitista sekä OSAKOn edustajia, jotka toivat opiskelijoiden terveiset tapahtumaan. Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava toi tervehdyksensä avajaisiin videon välityksellä. Vuoden sidosryhmäksi keväällä valitun Proventian edustaja, tuotepäällikkö Jari Granath sekä Oamkin tekniikan osaamisalan lehtori Janne Ilomäki vastailivat juontajien kysymyksiin sidosryhmäyhteistyöstä.
Paikalla karnevaaleissa oli useita satoja oamkilaisia.
Ylin kuva: Petri Hoppu, Laura Hongisto, Sanna Kurttila, Fanni Saari ja Juho Mettälä palkittiin Oamkin avajaisissa. Kuvasta puuttuvat Henri Huttu, Raivo Kelomees ja Taavet Jansen.