Siirry sisältöön
3.2.2025 / Tutkimus ja kehitys

INKLU-hanke tuo yhdenvertaisuutta ammatilliseen koulutukseen

Kolme henkilöä INKLU-hankkeen roll-upin ympärillä

Suomessa on jo pitkään sitouduttu inklusiivisen koulutuksen edistämiseen, mutta sen toteutuksessa on edelleen kehittämistarpeita. INKLU-hanke vastaa tähän tarpeeseen etsimällä ja levittämällä hyviä inklusiivisia käytäntöjä, jotka tukevat ammatillisen koulutuksen yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. 

Inkluusion taustalla on yhdenvertaisuusajatus. Jokaisella on oikeus ensinnäkin tavoitella itseään kiinnostavaa ammattialaa ja lisäksi saada opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa opintojen etenemisen. Perusperiaatteena on, että opiskelijalle tarjotaan kohdallista tukea opintoihin eikä niin, että opiskelija siirtyy tuen luokse erityisryhmiin opiskelemaan. 

INKLU-hankkeen näkökulmana on inklusiivisen ammatillisen koulutuksen edistäminen opiskelijoille, joilla on erityisen tuen tarve.  

– Hyvät inklusiiviset käytännöt ovat sellaisia toimintatapoja, jotka edistävät inkluusiota ja koulutuksellista yhdenvertaisuutta. Ne varmistavat, että erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat voivat opiskella tasavertaisesti kaikkialla Suomessa, hankkeen asiantuntija, lehtori Eero Talonen Oulun ammattikorkeakoulusta kommentoi. 

Käytännön ratkaisuja inkluusion edistämiseksi 

INKLU-hankkeessa tunnistetaan ja kehitetään konkreettisia keinoja, joilla inkluusiota voidaan parantaa ammatillisessa koulutuksessa. Verkkotyöpajoissa on noussut esiin useita hyviä käytäntöjä, kuten nivelvaiheen tiedonsiirtolomake, jonka avulla opiskelijoiden tuen tarpeet voidaan huomioida jo koulutuspolun siirtymävaiheissa. 

– Erinomaisia käytäntöjä ovat myös muun muassa ennakointilomake, jolla kartoitetaan opiskelijan tarvitsemia tukitoimia työelämässä oppimisen aikana, sekä kohtaamo-toiminta, joka tukee opiskelijoiden ryhmäytymistä ja yhteisöllisyyttä, Talonen kuvailee. 

Muita keskeisiä tunnistettuja toimintamalleja ovat erityisopettajien osallistaminen opiskelijoiden HOKS-prosessiin sekä digilukiseulat, joilla kartoitetaan opiskelijoiden oppimisen haasteita ja tarjotaan tarvittavaa tukea varhaisessa vaiheessa. 

Yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja oppilaitosten kesken 

INKLU-hanke toteutetaan viiden ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Mukana ovat Oulun, Jyväskylän, Tampereen ja Hämeen ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helian  

ammatilliset opettajankoulutukset ja jokaisesta nimenomaan erityisen tuen asiantuntijat.  

– Meillä Oamkissa on vahvaa osaamista ammatillisen koulutuksen inkluusion edistämisestä. Meillä on myös suosittu ammatillisen erityisopettajan koulutus, joka antaa kelpoisuuden erityisen tuen tarjoamiseen ammatillisessa koulutuksessa, Talonen kertoo.  

Jokaisella ammattikorkeakoululla on hankkeessa omalla maantieteellisellä alueellaan ammatillisen koulutuksen yhteistyökumppani. 

– Meidän alueellinen kumppanimme on Koulutuskeskus Brahe ja vastuualueenamme on Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi, Talonen kertoo. 

Verkkotyöpajat tukevat kehitystyötä 

Osana INKLU-hanketta järjestetään verkkotyöpajoja, joissa eri toimijat voivat osallistua kehitystyöhön tasa-arvoisesti.  

– Pidämme alueemme työpajat verkossa, jotta jokaisella olisi inkluusioajatuksen mukaisesti yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua niihin, Talonen painottaa. 

Seuraavat verkkotyöpajat järjestetään helmi-maaliskuussa. Nämä työpajat keskittyvät ammatillisen koulutuksen henkilöstön osaamisen kehittämiseen erityisestä tuesta. Niihin on kutsuttu kaikkien Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa ammatillista koulutusta järjestävien organisaatioiden johtoa ja erityisen tuen vastuuhenkilöitä.  

Tämän lisäksi Oamk ja TAMK laativat yhteisen koulutuspaketin, joka tukee ammatillisen koulutuksen henkilöstöä inklusiivisten käytäntöjen kehittämisessä. 

INKLU-hanke huipentuu 5.5.2026 Oulussa Hotelli Lasaretissa Oamkin järjestämään juhlaseminaariin, jossa kootaan yhteen hankkeen tulokset ja kehitetyt toimintamallit. 

– Tavoitteemme on varmistaa, että mahdollisimman moni ammatillisen koulutuksen opiskelija pääsee parhaaseen potentiaaliinsa, etenee opinnoissaan ja valmistuu tutkintoon, Talonen summaa.  

Lisätiedot: 

Hankkeen asiantuntijat Oulun ammattikorkeakoulussa 

Lehtori Eero Talonen, puh. 040 486 5867, eero.talonen@oamk.fi 

Lehtori Tuula Savikuja, puh. 050 346 4070, tuula.savikuja@oamk.fi  

INKLU-hankkeet verkkosivut

Kuvassa vasemmalla hankkeen projektipäällikkö Piia Hyvämäki, edessä asiantuntijat Tuula Savikuja ja Eero Talonen.



Jaa artikkeli