Oulun ammattikorkeakoulun 115 lisäaloituspaikkaa vastaavat alueen työvoimatarpeeseen

Julkaistu: 22.6.2020 klo 14:38

Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) suuntaa syksylle 2020 ammattikorkeakoulututkintoihin johtaviin koulutuksiin saamansa 115 lisäaloituspaikkaa aloille, joilta valmistuville asiantuntijoille on tarvetta ja jopa pulaa.

Hallitus myönsi korkeakoulujen lisäaloituspaikkoihin rahaa neljännessä lisätalousarviossa. Lisäaloituspaikoilla hallitus pyrkii tasoittamaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia talouteen panostamalla osaamiseen ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin. Lisäaloituspaikat koskevat korkeakoulujen suomen- ja ruotsinkielisiä koulutuksia.

– Suuntasimme saamamme lisäaloituspaikat aloille, joilla on alueellamme osaajatarve tai jopa työvoimapula. Esimerkiksi tekniikan alalle on ennakoitu työvoiman tarvetta, ja ICT- sekä sosiaali- ja terveysaloilla on jo työvoimapulaa, vararehtori Jyrki Laitinen sanoo.

Oamkista valmistuneista noin 80 prosenttia jää Pohjois-Pohjanmaalle töihin, ja noin puolet alueen korkeakoulutetuista on valmistunut Oamkista.

– Meidän tehtävänämme on taata osaavien korkeakoulutettujen työntekijöiden saatavuus, jotta alueemme voi kehittyä ja menestyä, vararehtori Jyrki Laitinen jatkaa.

Oamk kohdensi lisäpaikkoja myös monimuotototeutuksena järjestettäviin koulutuksiin. Monimuotototeutuksessa käytetään lähi-, etä- ja verkko-opetusta päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Monimuotototeutus sopii usein työn ohessa opiskeluun, mutta työpaikka ei ole edellytys opiskelulle.

Oamkin 115 lisäaloituspaikkaa syksyllä 2020 alkavaan amk-tutkintoon johtavaan koulutukseen

  • Bioanalyytikko (AMK), monimuotototeutus 2
  • Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Oulainen 4
  • Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus, Oulu 18
  • Sosionomi (AMK), päivätoteutus 6
  • Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus 5
  • Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 10
  • Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus 30
  • Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus 10
  • Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus 10
  • Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päivätoteutus 10
  • Insinööri (AMK), talotekniikka, päivätoteutus 5
  • Rakennusarkkitehti (AMK), päivätoteutus 5

Oamkissa aloittaa syksyllä 2020 suomenkielisissä ammattikorkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa lisäaloituspaikkojen myötä 1372 opiskelijaa. Yhteensä ammattikorkeakoulut saivat tänä syksynä alkaviin koulutuksiin 2 200 lisäaloituspaikkaa, yliopistot 2 048.

Lisätietoja: vararehtori Jyrki Laitinen, 050 344 1733