Skip to content

Alanvaihtaja löysi talotekniikasta uuden ammatin

Oulun ammattikorkeakoulusta talotekniikan insinööriksi valmistunut Katja Miettunen pitää elämässään kaikki ovet avoinna. Entinen kätilö työskentelee nyt Oulun yliopistollisen sairaalan työmaalla.

Katja Miettunen ehti tehdä töitä kätilönä kahdentoista vuoden ajan ennen kuin päätti vaihtaa alaa. Elämäntilanteen muutoksen vuoksi vuorotyö oli vaihdettava päivätyöhön, ja urakehityskin oli hidastunut.

– Viimeisenä sysäyksenä toimi se, kun työkaveri ilmoitti kouluttautuvansa uudelleen. Silloin ajattelin, että miksen minäkin voisi tehdä samoin, Katja muistelee.

Uusi suunta löytyi talotekniikan insinöörin opinnoista, joita Katja pääsi opiskelemaan monimuotototeutuksena. Matemaattiset aineet olivat aina olleet hänelle helppoja, ja lukiossa opitut taidot palautuivat mieleen pienen kertauksen jälkeen.

Kätilön työt jatkuivat vielä kolme vuotta samaan aikaan opintojen kanssa, mutta opiskelu oli joustavaa. Opintoihin kuului pääasiassa luentotallenteita ja itsenäisiä tehtäviä, joita Katja teki silloin, kun töiltään kerkesi: lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin.

– Vähintään kerran kuussa oli myös lähiopetuspäiviä, jolloin me monimuoto-opiskelijat pääsimme opiskelemaan kampuksella muiden opiskelijoiden kanssa.

LVI-kirjainyhdistelmästä Katjan suosikki on I eli ilmastointi. Aihetta käsittelevät opintojaksot jäivät mieleen ennen kaikkea innostavan opettajan vuoksi. Opinnoista jäi muutenkin paljon käteen.

– Tuleville opiskelijoille haluan sanoa, että ala on valtavan monipuolinen. Talotekniikan insinööri voi olla töissä vaikkapa suunnittelupuolella tai työnjohdossa, eikä mikään sulje toista pois.

Yhteistyökyky kaiken keskiössä

Opintojen loppuvaiheessa Katja pääsi töihin Skanska Talonrakennus Oy:lle, jossa hän työskentelee työmaakoordinaattorina. Tämänhetkinen työnkuva ei varsinaisesti vastaa talotekniikan työtehtäviä, mutta töihin houkutteli ennen kaikkea työmaa kätilöajoilta tutulla paikalla, Oulun yliopistollisella sairaalalla.

– Halusin nimenomaan tälle työmaalle töihin, ja oli oikeastaan sattumaa, mihin työtehtäviin päädyin. LVI-puolen sijaan vastaan logistiikasta ja jätehuollosta, mutta on mahtava päästä tekemään täällä melkeinpä mitä vain.

Sijainnin lisäksi Katjan molempia ammatteja yhdistää ihmisten kanssa työskentely.

– Sekä kätilön että insinöörin töitä tehdään ennen kaikkea omalla persoonalla. Yritän luoda ilmapiiriä, jossa töitä tehdään porukalla, eikä johtajien ja alaisten välinen asetelma korostu.

Yhteistyökyky onkin Katjan mielestä insinöörin tärkein ominaisuus, jota ei voi olla painottamatta liikaa. Myös viestintätaidoista on hyötyä etenkin isossa organisaatiossa.

Parempi olla sanomatta ”ei koskaan”

Työurakka sairaalalla päättyy tulevana jouluna, jonka jälkeen Katja on avoin kaikille suunnitelmille. Talotekniikan alan töitä olisi kiva päästä tekemään, mutta muutkaan vaihtoehdot eivät ole poissuljettuja.

– Eräs opettajani sanoi kerran, että ”insinööri on insinööri, olipa suuntautuminen mikä tahansa”. Kun pohja on kunnossa, voi periaatteessa tehdä mitä töitä tahansa, Katja sanoo.

Aina voi myös palata kätilön ammattiin tai kouluttautua johonkin ihan uuteen. Vaihtoehtoja on paljon, eikä tuntematon pelota Katjaa ollenkaan.

– Elämä on tuonut minut sattumien kautta tähänkin pisteeseen. Parempi on olla sanomatta ”ei koskaan”.