Toimintaympäristö
Oulun seutu on yksi Suomen viidestä suuresta kasvukeskuksesta. Seutu poikkeaa muusta maasta nuoren ikärakenteensa osalta. Samanaikaisesti seudun nuorisotyöttömyys on varsin korkea.
Oulu on valittu vuonna 2012 Euroopan älykkäimmäksi kaupunkiyhteisöksi. Alueella on erinomaiset edellytykset vastata uudistumisen vaatimuksiin. Oulu sijoittaa tutkimus- ja kehittämistoimintaan lähes nelinkertaisen määrän asukasta kohden verrattuna valtakunnalliseen keskiarvoon.
Tehtävä
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
- Vastaa Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulutuksen monimuotoisuudesta
- Palvelee toiminnallaan työ- ja elinkeinoelämän sekä kulttuurin tarpeita
- Korostaa tehtävissään kansainvälisyyttä, yrittäjyyttä sekä kestävää kehitystä.
Oamk vastaa tulevaisuuden haasteisiin korostamalla yrittäjyyttä ja kansainvälistä liiketoiminta- ja markkinointiosaamista sekä keskittymällä Oulun innovaatioallianssisopimuksen mukaisten innovaatiokeskittymien toimintaan.
Profiili
Oamk profiloituu monialaisuutta hyödyntävänä vahvana osaajana ja alueen innovaatiotoiminnan aktiivisena kehittäjänä sekä Pohjois-Suomen ammatillisten opettajien kouluttajana. Visionsa mukaisesti Oamk toteuttaa toiminta-alueen yhteisesti linjattuja kehitystavoitteita erityisesti valituilla painoaloilla.
Strateginen tahtotila
- Oamk on ammatillisen asiantuntijaosaamisen kehittäjä ja kansainvälisesti verkostoitunut alueellisen innovaatiojärjestelmän merkittävin uuden tiedon soveltaja ja välittäjä.
- Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta ja aluekehitystyö ovat osa opettajien ja opiskelijoiden arkea ja oppimisympäristöä.
- Oamk yhdistää eri alojen osaamista uusien innovatiivisten mahdollisuuksien luomiseksi.
Kriittiset menestystekijät
Strategiassa asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi Oamkin tulee onnistua seuraavissa kriittisissä menestystekijöissä:
- Koulutustarpeiden ennakointi ja proaktiivinen reagointi
- Osaamistarpeiden tunnistaminen ja osaamisen kehittäminen
- Johtaminen ja tehokas organisaatio
- Toiminnan tuloksellisuus, tehokkuus ja laatu
- Alueen tarpeisiin kohdentuvat painoalat
- Imago sekä vetovoima kouluttajana ja työnantajana
- Strategisten kumppanuuksien hallinta
- Onnistuminen yhtiöittämisessä.
