Ammattikorkeakouluista valmistuneiden urapolkuja selvitetään toista kertaa valtakunnallisesti – lähes 27 000 valmistunutta saa uraseurantakyselyn

Julkaistu: 14.10.2019 klo 15:10 Ammattikorkeakoulu tiedottaa

Tiistaina 15.10. käynnistyy valtakunnallinen uraseurantakysely vuonna 2014 ammattikorkeakouluista valmistuneille. Kysely lähetetään lähes 27 000:lle vuonna 2014 AMK- ja YAMK-tutkinnoista valmistuneelle tekstiviestillä ja sähköpostilla.

Kyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Hyödynnämme uraseurantatietoa koulutuksen suunnittelussa ja kehittämisessä.

Vuonna 2013 valmistuneille toteutetun uraseurantakyselyn perusteella tiedetään, että 80 % ammattikorkeakouluista valmistuneista on vähintäänkin melko tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. Oamkista valmistuneet AMK-tutkinnon suorittaneet ovat hieman keskimääräistä tyytyväisempiä tutkintoonsa. Oamkissa tutkintonsa suorittaneet ovat myös työllistyneet hyvin.  Valmistumishetkellä vuonna 2013 työttömänä työnhakijana olleista 69% oli kyselyhetkellä vakituisessa kokopäivätyössä ja 13% määräaikaisessa kokopäivätyössä.

Tyytyväisyys tutkintoon on erittäin vahvassa yhteydessä siihen, miten hyvin vastaaja pystyy hyödyntämään AMK:ssa hankkimaansa osaamista nykyisessä työssään ja miten työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutusta. 

Valtakunnallisen vastausprosentin toivotaan nousevan lähelle 40 prosenttia (edellisessä kyselyssä 33%). Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen uraseurantakyselyn kanssa. 

AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön – Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa hanke vahvistaa ja kehittää ammattikorkeakoulujen uraseurantatiedon keräämistä ja tiedon jakamista sekä henkilöstölle että opiskelijoille ja ulkoisille sidosryhmille. Hanketta ovat toteuttamassa Turun AMK, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Laurea, Oulun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu. 

Lisätietoja:

Anne-Maria Haapala, viestintäjohtaja, Oulu ammattikorkeakoulu, 050 569 3565, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.uraseurannat.fi

Vuoden 2018 uraseurantakyselyn tuloksia:

Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen

Töissä.fi