Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Sairaanhoitajaksi hetken mielijohteesta
Teksti: Aino Salonen Kuva: Milan Kolarovic
Minna Pietikäinen valmistui sairaanhoitajaksi kesällä 2007 Oulaisten Terveysalan yksiköstä. Ennen sairaanhoitajaopintojensa aloittamista hän työskenteli seitsemäntoista vuotta mielenterveyshoitajana.
Sairaanhoitajaksi opiskelu oli Minnalle hetken mielijohde. Ylivieskan Visalan sairaalassa työskentelevälle Minnalle tarjottiin mahdollisuutta opiskella työn ohessa. Työkaveri sai houkuteltua Minnan mukaan ja samasta työpaikasta muutama muukin aloitti opiskelun hänen kanssaan.
Työ- opiskelu ja perhe-elämän yhteensovittaminen oli sairaanhoitajaksi opiskelleelle Minna Pietikäiselle aluksi lähes mahdoton yhtälö.
– Ensimmäinen vuosi oli kaoottinen. Työn ja opiskelun yhteensovittaminen tuntui mahdottomalta yhtälöltä.
Minnalla on Ylivieskassa perhe, johon kuuluu kaksi pientä lasta.
– Ensimmäisenä opiskeluvuonna minulla oli minuuttiaikataulu Ylivieskan ja Oulaisten välillä. Työtunnit laahasivat koko ajan jäljessä.
Minna ei kuitenkaan luovuttanut, sillä kahden tutkinnon suorittaneella on tarpeen tullen paremmat työllistymismahdollisuudet. Ensimmäisen vuoden jälkeen Minna keskittyi kokonaan opiskeluun ja siirtyi aikuiskoulutustuelle.
– Toisen vuoden jälkeen meinasin luovuttaa kokonaan, mutta mies sanoi, ettei kannata, koska olen jo niin pitkällä.
Valmistuttuaan Minnan palkka nousi ja toimenkuva muuttui. Työympäristö kuitenkin pysyi samana, sillä Minna työskentelee edelleen Visalan sairaalassa.
”Mukavaa tiimityötä”
Vuosi sitten taakse jäänyttä opiskelurumbaa Minna muistelee haastavana, mutta myös opettavaisena aikana.
– Opiskelu on rankkaa ja stressaavaa. On paljon tehtäviä, luentoja ja tenttejä. Niistä pitää osata poimia ne olennaisimmat asiat eikä takertua tyhjänpäiväisiin juttuihin, Minna ohjeistaa.
Sairaanhoitajan pestiä hän ei kuitenkaan vaihtaisi toiseen.
– Sairaanhoitajan työ on mukavaa tiimityötä. Saa olla ihmisten kanssa tekemisissä ja auttaa heitä.
Minna kertoo, että sairaanhoitajilla on myös hyvät jatkokoulutusmahdollisuudet. Hän on itsekin harkinnut lisäkoulutusta.
– On käynyt mielessä, että alkaisin opiskella opettajaksi tai terveydenhoitajaksi. Mutta ei vielä, ehkä joskus tulevaisuudessa.








































