Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Luova kirjastotäti
Teksti ja kuva: Maarit Itkonen
Oamkissa opintoja edesautetaan monin keinoin. Yhtenä tärkeänä apuna opiskelijoille ovat kirjastopalvelut. Informaatikko Hilkka Alila opastaa ammatikseen tiedonlähteiden saloihin sekä neuvoo tärkeimmät opintomateriaalit.
Hilkka on työskennellyt Luonnonvara-alan yksikön kirjastossa Oamkin perustamisesta lähtien eli 12 vuotta. Työvuosien myötä ala on tullut hyvin tutuksi.
– Alkuvuosina ei kirjastotoiminta ollut vielä näin laajoissa kantimissa, joten hoidin silloin myös opiskelija-asioita. Nyt tiedänkin hyvin, mitä opiskelijoiden koulutukseen kuuluu, joten osaan neuvoa heitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Hilkan ammattitaidon pohjalta löytyy myös alan koulutusta. Hän valmistui tradenomiksi Liiketalouden yksiköstä koulutusohjelmana tietenkin kirjasto- ja tietopalvelu.
– Muutenkin tämä ala vaatii pysymistä ajan hermolla. Kun opiskelija kysyy jotain kirjaa, se täytyisi olla jo kirjastossa. Huomenna voi olla jo liian myöhäistä. Monesti sitä huomaakin, että myös kahvitauolla tulee luettua alan lehtiä, Hilkka nauraa.
Muihin Oamkin yksiköihin verrattuna Luonnonvara-alan yksikkö kuuluu henkilömäärältään joukon pienimpiin. Opiskelijat tunnetaan hyvin ja heidän opinnoistaan huolehtii koko talo.
– Meillä on hyvät suhteet koko henkilökunnan kesken. Pienessä yksikössä vuorovaikutus toimii ja informaatio kulkee. Opiskelijoilla on suora kontakti kaikkiin yksikön toimijoihin, joten apua ja tietoa voi helposti kysyä keneltä tahansa.
Opiskelijoita varten
Luonnonvara-alan kirjastossa työtehtävät ovat laajat ja siellä vaaditaan työntekijöiltä monenlaista osaamista. Uuden kirjastorakennuksen myötä Hilkka osallistui myös rakennussuunnitteluun.
– Ihanaa, että me saamme uuden kirjastorakennuksen tänne yksikköön. Tätä ennen kirjasto on ollut väliaikaisissa tiloissa, esimerkiksi luokissa tai liikuntasalissa, kuten nyt. Vihdoinkin opiskelijat saavat rakennuksen, joka on ihan varta vasten kaavailtu kirjastoksi, hän hymyilee.
Uudessa kirjastossa onkin ilo asioida, sillä suunnittelun lähtökohtana olivat itse opiskelijat.
– Minun mielestäni kirjasto yrittää tehdä parhaansa omalla alueellaan. Me satsaamme opiskelualueisiin ja opiskelijoiden tarpeisiin. Me tuemme kaikin tavoin opiskelua ja alalle valmistumista. Onneksi henkilökunnalla on iso apu onnistumiseen eli todella motivoituneet opiskelijat, Hilkka kertoo.
Lue lisää aiheesta
Ullakko - Kirjasto palvelee tiedonjanoista opiskelijaa
Viimeisimmät artikkelit
21.04.2008
Tasapainoilua opiskelun ja kehän välissä
14.04.2008
Pankit työllistävät tradenomit
14.04.2008
Tekniikan kymmenottelija
14.04.2008
Urut, rastat ja sumea Mooses
14.04.2008
Kukka-asetelmien hermolepoa
07.04.2008
Luova kirjastotäti
31.03.2008
Opinahjoon avoimin mielin
25.03.2008
Tulevaisuuden tuottamiseen tutustumassa
25.03.2008
Maalaispoika nauttii Raahesta


















































































































































































































