Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Yrityshautomossa Ilime kohilleen
Teksti ja kuva: Maarit Itkonen
Jos opiskelun aikana oma ala tuntuu parhaalta mahdolliselta ja mielessä siintää oman yrityksen perustaminen, kannattaa kääntyä Oamkin yrityshautomon puoleen. Siellä ammattitaitoiset ohjaajat luotsaavat yrittämisen alkuun.
Oamkin opiskelijat Aleksi Kauhanen ja Anssi Laamanen tarttuivat tähän tilaisuuteen. Hautomo-opintojen aikana pojat ovat perustaneet suunnittelutoimisto Ilimeen, jossa yrityksille suunnitellaan ja toteutetaan kokonaisvaltainen visuaalinen ilme.
– Meillä kummallakin oli toiminimet, joiden puitteissa teimme pari pienempää hommaa yhdessä. Aleksi lähti sitten yrityshautomoon kehittämään omaa toiminimeänsä eteenpäin. Sitten me keksimme, että mehän laitetaankin yhdessä yritys pystyyn. Toisella hautomotapaamisella olin minäkin mukana, Anssi nauraa.
– Matti Sipola yrityshautomosta kuunteli meidän ideamme, puntaroi sitä ja hyväksyi sen. Sitten alkoi yritysidean hiominen. Me kartoitimme tulevia asiakkaita, riskitekijöitä, budjettia ja teimme kaikkea mahdollista yrityksen perustamiseen tarvittavia asioita, kertoo Aleksi.
Pojilla on takanaan ensimmäinen yrityshautomon opintojakso, jossa kehitetään omaa liikeideaa. Meneillään olevassa toisessa opintojaksossa Ilimeen toimintaa kehitetään ja viedään eteenpäin. Molemmista opintojaksoista rapsahtaa yhdeksän opintopistettä, joten oman yrityksen kehittämisestä etenevät myös opiskelut.
Visuaalinen yhdistelmä ammattitaitoa
Aleksi ja Anssi ovat ihanteellisia yhteistyökumppaneita, sillä molempien tiedot ja taidot täydentävät toisiaan. Kulttuurialan kuvallisella puolella opiskeleva Aleksi taitaa graafisen puolen toteutuksen ja Liiketalouden yksikössä tietojenkäsittelyä opiskeleva Anssi hallitsee internetpalveluihin tarvittavan tiedon. Yritysten visuaalisen ilmeen suunnitteluvaiheen pojat ideoivat yhdessä.
– Opiskelijoiden kannattaisi rohkeasti verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden yksiköiden kanssa. Tämän päivän opiskelukaverit ovat tulevaisuudessa yhteistyökumppaneita. On vain pelkkää plussaa, kun tietää mitä Oamkin sisällä tapahtuu, Aleksi summaa.
Aurinkoinen ilime
Nuoreksi yritykseksi suunnittelutoimisto Ilimeen toiminta on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Uusia asiakkaita saadaan sen suurempia mainostamatta ja pojilla riittää töitä.
– Kyllä sitä saa olla kiitollinen tästä tilanteesta. Ja täytyy sanoa, ettei yrityksen pyörittämisestä olisi tullut mitään ilman hautomo-opintoja. Sieltä saa neuvoa ja ohjausta liiketoimintaan. Ohjaajilta voi kysyä kaikista asioista, mitkä mieltä askarruttavat ja heiltä saa rehellistä palautetta omista ideoistaan. Olisi tullut kalliiksi saada samantasoista oppia muualta, sanoo Aleksi.
Työkiireistä huolimatta on Aleksin ja Anssin tähtäimessä valmistua Oamkista.
– Kyllä opiskelun ja työn voi hoitaa samaan aikaan. Meidän opettajat ovat ymmärtäväisiä ja joustavia opiskelun ja yrityksen yhteensovittamisessa. He ovat jopa iloisia siitä, että teemme oman alan töitä, Anssi kertoo.
– Vaikka tekee pitkää päivää ja deadlinet lähestyvät, sitä ajattelee, että on tämä mukavaa. Saa tehdä juuri sitä, mitä oikeasti haluaa, kokoaa Aleksi.
Lue lisää aiheesta
Ullakko - Puhtia työntekoon Aktiviasta
Ullakko - Toimintaa ja viihdettä pelikahvila Nookissa
Spotti 6/2006 - Yritysideat hautumaan jo opiskeluaikana
Viimeisimmät artikkelit
25.03.2008
Maalaispoika nauttii Raahesta
17.03.2008
Terve, pitkästä aikaa!
17.03.2008
Luovan maailman mahdollisuudet
17.03.2008
Yrityshautomossa Ilime kohilleen
15.03.2008
Jussi tähtää moottorikelkka-ammattilaiseksi
14.03.2008
Rakennustyömaan ohjat omiin käsiin
11.03.2008
Harjoittelemassa hyllyjen välissä
11.03.2008
Kannettavat kassiin ja opiskelemaan
03.03.2008
Näppituntuma tekniikan mullistuksiin
18.02.2008
Hammaspeikot saavat kyytiä!


















































































































































































































