Viimeksi päivitetty 2.4.2012 klo 13:40
Yritys opiskelun ohessa
Teksti ja kuva: Jaana Skyttä
Matti Porkola opiskelee auto- ja kuljetustekniikan insinööriksi ja pyörittää samalla yritystä Kälviällä.
Auto- ja kuljetustekniikan insinööriksi opiskeleva Matti Porkola pyörittää opintojen ohessa omaa yritystä. Hänestä yrittäjän työ on monipuolista ja haasteellista.
Matti Porkolan tie yrittäjäksi alkoi, kun hän neljä vuotta sitten osti itselleen japanilaisen urheiluauton. Lisätehojen saamiseksi autoon oli tehtävä muutoksia, mutta kun edessä oli moottoriohjauksen säätö, konstit loppuivat kesken.
– Lähin paikka, jossa olisin saanut auton optimoiduksi, sijaitsi 450 kilometrin päässä. Ajattelin, että ihminen tätäkin hommaa tekee ja niin aloitin satoja tunteja kestäneen tutkimustyön, Matti kertoo.
Urakka kannatti, ja mies sai autonsa huippukuntoon. Niinpä hän kirjoitti keskustelufoorumille, että voisi optimoida auton jollekin toisellekin. Se oli lähtölaukaus, jonka tuloksena syntyi yritys MP Autotech Oy.
Samaan aikaan Matti opiskeli Kokkolassa ajoneuvoasentajaksi. Oamkiin hän oli yhteydessä tehdessään opinnäytetyötä.– Kyselin neuvoja ja valmistuttuani hain Oamkiin kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmaan.
Nyt hän opiskelee toista vuotta auto- ja kuljetustekniikan suuntautumisvaihtoehtoa.
Toiminimestä osakeyhtiöksi
Yritystoiminnan pyörittäminen opiskelun ohessa ei ole tuntunut Matille ylivoimaiselta.
– Käyn tunneilla ja teen harjoitustyöt ja raportit ajallaan. Yrityskuviot hoidan vapaa-ajalla. Sitä paitsi urheiluautopuolella vilkkainta on kesällä, vaikka aika paljon tulee touhuttua talvisaikaankin, hän kertoo.
Käyn tunneilla ja teen harjoitustyöt ja raportit ajallaan. Yrityskuviot hoidan vapaa-ajalla.
Yritystoimintansa alkuvaiheessa Matti työskenteli toiminimellä, mutta vastuukysymysten ja yritystoiminnan laajenemisen takia yritysmuoto muuttui osakeyhtiöksi. Viime kesänä MP Autotech optimoi jo kolmisenkymmentä autoa, mikä on paljon, kun sektori on suhteellisen kapea.
Asiakaskunta koostuu pääsääntöisesti japanilaisvalmisteisten urheiluautojen omistajista, jotka hamuavat autoihinsa lisätehoa ja luotettavuutta. Yleensä autot ovat katurekisterissä, mutta säädössä on käynyt myös kilpa-autoja.
Matin asiakkaiden autot ovat olleet esillä mediassa silloin tällöin. Juuri nyt on tulossa MTV3:n Virittäjät-sarjan jakso, jossa Mika Salo testaa Matin optimoimaa kilpuria.
Syksyllä vaihtoon Englantiin
Matin mielestä yrittäjyys on vakavasti otettava vaihtoehto työllistymisessä, ja hän kannustaa siihen muitakin.
– Yrittäjän työ on monipuolista ja haasteellista. Joka päivä oppii uutta eikä työpäivä pääty kello 16, hän toteaa.
Matilla yrittäjyys on verissä, sillä hän on perheessään yrittäjä jo neljännessä sukupolvessa.
– Luulin tosin hommaa helpommaksi, kun olen seurannut isän touhuja vuosia, mutta ei se niin ollutkaan. Esimerkiksi kirjanpitoasiat ovat sellaisia, joihin kannattaa paneutua kunnolla. Itse ulkoistin kirjanpidon tilitoimistolle osakeyhtiön perustamisen myötä. Vahinkojen varallekin kannattaa hankkia vakuutukset.
Matilla on edessään jännittävät ajat, sillä syksyllä hän lähtee vaihtoon Englannin Coventryyn Motorsport Engineering -linjalle, josta hän myös ottaa insinööritutkinnon ulos.
Viimeisimmät artikkelit
02.04.2012
Opinnäytetyö kuin lapsi
02.04.2012
Yritys opiskelun ohessa
02.04.2012
Kalimenjoki kuntoon yhteistyöllä
02.04.2012
Ulkomailta pontta Suomen lain moniosaajaksi
26.03.2012
Oppimistehtävä toi töitä
26.03.2012
Into opinnäytetyöhön syntyi harjoittelussa
26.03.2012
Kanttorina Tokiossa
26.03.2012
Opiskelu kannattaa aina
26.03.2012
Aktiivisuus on päivän sana
19.03.2012
Vammojen kautta ammattilaiseksi

















































































































































































































