Viimeksi päivitetty 2.3.2012 klo 11:16
Rohkeasti aitoa markkinointiyhteistyötä
Teksti ja kuva: Daniel Wallenius
Värikkäistä pipoista ja kaulahuiveista, lankkulattiasta, Leijona-pastilleista, baaritiskistä, ilmakitarataukojumpasta, paska kaupunni -graffitista ja iloisista opiskelijoista. Niistä oli oululaisten opintopatio jatkokoulutusmahdollisuuksia esittelevillä Studia-messuilla tehty.
"Eikös tuo liity jotenkin siihen lauluun?" ihmettelee Veera Lehmonen Opopation seinällä komeillutta paska kaupunni -graffitia.
Oamk ja Oulun yliopisto olivat nyt toista kertaa yhteisellä osastolla liikenteessä Helsingin jokavuotisilla joulukuun alussa pidettävillä Studia-messuilla. Joku saattaa nähdä eri korkeakoulut toistensa kilpailijoina, mutta kolmatta vuotta Oamkin Liiketalouden yksikössä opiskeleva Annu Autio on toista mieltä.
– Minusta ammattikorkea ja yliopisto eivät ole toistensa kilpailijoita ja on hienoa voida näyttää muille, että voimme toimia myös yhdessä, Annu sanoo.
Konetekniikkaa yliopistolla opiskellut ja jo valmistunut Eino Antikainen on samoilla linjoilla Annun kanssa.
– Kun lähdemme markkinoimaan Oulua Helsinkiin, niin tärkeintä on silloin saada opiskelijoita tulemaan Ouluun.
Väriä elämään
Tuntuu, että muut vain jakavat karkkia eivätkä sano mitään. Meillä on täällä hauskaa, kuten opiskelunkin pitäisi olla.
Oamkin ja Oulun yliopiston messuosasto oli pitkälti samanlainen kuin edellisenä vuonna. Suurin ero oli sen suurempi koko. Osasto erottui viime vuonna niin edukseen, että sitä laajennettiin täksi vuodeksi. Annu ja Eino pitävät rentoa esittelytapaa hyvänä.
– Tuntuu, että muut vain jakavat karkkia eivätkä sano mitään. Meillä on täällä hauskaa, kuten opiskelunkin pitäisi olla, Annu sanoo.
Oululaisten patio herätti kiinnostusta myös muiden korkeakoulujen osastoilla. Jyväskylän Tiimiakatemiaa esitellyt Veera Lehmonen kiinnitti huomiota rentoon menoon jo messujen alkuhetkistä lähtien.
– Katsoin, että onpa hauska osasto naapurissa. Muidenkin pitäisi tulla samalla rempseällä menolla mukaan, tradenomiksi opiskeleva Veera pohtii.
Veera kävi myös testaamassa opintopatiolla useaan otteeseen pyörineen ilmakitarataukojumpan.
– Kyllähän sillä kohtalaisen hyvin lähti aamu käyntiin, hän nauraa.
Opiskelija on paras asiantuntija
Veera sanoo, että Studia-messut paransivat hänen kuvaansa Oulusta. Hän kuvaa oululaisia näkemänsä perusteella rennoksi porukaksi.
– Ei minulla aikaisemmin edes ollut oikein mitään kuvaa. Ajattelin, että siellä ne vain ovat jossain pohjoisessa, mutta nyt kuva kirkastui aika paljon.
Myös Pieksämäellä lukiota käyvät Sanna Kauppinen ja Johanna Aho kävivät päivittämässä tietonsa Oulusta opintopatiolla. Heillä ei Veeran tavoin ollut oikein minkäänlaista kuvaa kaupungista opiskelupaikkana.
– Oulua ei ole markkinoitu meille millään tavalla. Täällä kaupunki on todella hyvin esillä, Johanna pohtii.
Pieksämäkeläiset abit eivät vielä oikein ole keksineet, mitä ja missä haluaisivat opiskella. Vaihtoehtoja on paljon, ja se tekee heidän mielestään kysymisestä vaikeaa.
Pieksämäkeläiset abit eivät vielä oikein ole keksineet, mitä ja missä haluaisivat opiskella. Vaihtoehtoja on paljon, ja se tekee heidän mielestään kysymisestä vaikeaa.
Suunnittelija Maria Mappes Oamkin Viestintäpalveluista pitää opiskelijoita Oamkin parhaana käyntikorttina.
– Olen ollut näillä messuilla mukana kahdesti, ja molemmilla kerroilla parasta ovat olleet iloiset ja motivoituneet opiskelijamme. He saavat työstä palkan, mutta useimmat tekevät tätä aivan muista syistä kuin rahasta, hän sanoo.
Viimeisimmät artikkelit
05.03.2012
FolkJam lähtee valloittamaan maailmaa
12.12.2011
Rohkeasti aitoa markkinointiyhteistyötä
11.11.2011
Mediatuottajan matkassa: Alan salat selville
11.11.2011
Tuskasta ja ahdistuksesta syntyy dokumentti
13.09.2011
Tietohallinnon osaajaksi verkossa opiskellen
13.09.2011
Verkkokauppa on tulevaisuuden ala
13.09.2011
Mediatuottajan matkassa: Kylästä kaupunkiin
02.08.2011
Tanssiaskelin ammattiin: Kiitos ja näkemiin!


















































































































































































































