Viimeksi päivitetty 31.8.2012 klo 15:26
Laaja-alainen verkko-osaaja
Teksti: Riikka Vuorijärvi Kuva: Jussi Tuokkola
Elisa Kokkonen on tietojenkäsittelyn ammattilainen, joka valmistui tradenomiksi kaksi vuotta sitten. Aiemmin media-assistentiksi kouluttautunut nuori nainen päätyi tietojenkäsittelyn alalle vähän kokeilumielessä.
Websuunnittelija Elisa Kokkosen työssä parasta ja samaan aikaan haastavinta on yhteisen kielen löytäminen asiakkaiden kanssa.
Monipuolisuus ja kokeilunhalu ovat osoittautuneet vahvuuksiksi myös työelämässä. Elisa Kokkonen toimii websuunnittelijana Koodiviidakko-nimisessä yrityksessä, joka nimensä mukaisesti auttaa asiakkaita pärjäämään tietotekniikan pyörityksessä.
Elisa kuului niihin, joille oma uravalinta ei ollut selvä. Hän haki Oamkin Liiketalouden yksikköön opiskelemaan tietojenkäsittelyä, kun ei keksinyt muutakaan. Mutta ratkaisu oli hyvä, sillä ala tempasi pian mukaansa.
Opinnot tarjosivat laajan katsauksen alan koko kenttään. Koulutusohjelman mahdollisia syventymisaloja ovat esimerkiksi ohjelmistotuotanto, multimedia ja järjestelmäasiantuntemus.
– Opiskeluaikana teki mieli tietää kaikesta vähän. Viimeisenä opiskeluvuonna aloin miettiä, olisiko pitänyt syventyä johonkin. Mutta nyt olen huomannut, että sellaisiakin ihmisiä tarvitaan, joilla on laajempaa näkökulmaa.
Verkostot ratkaisevat
Opintojen parasta antia olivat Elisan mielestä ryhmätyöt ja projektit, joita tehtiin yhteistyössä työelämän kanssa. Hän painottaa, että oma aktiivisuus ja kontaktit työnantajiin ratkaisevat työpaikkaa hakiessa.
Ei riitä, vaikka olisi kuinka hyvä koodinvääntäjä, jos ei ole suhteita työnantajiin.
– Ei riitä, vaikka olisi kuinka hyvä koodinvääntäjä, jos ei ole suhteita työnantajiin. Opiskelupaikalla on valmiiksi luotuna ne verkostot. Ne työllistyvät, jotka saavat opiskeluaikana jalan oven väliin. Itsekin pääsin Koodiviidakkoon töihin harjoittelun kautta.
Elisa lisää, että nykyään on opintojen lisäksi hyvä olla myös valmistunut.
Itsenäisyyttä ja sosiaalisuutta
Elisa Kokkonen rakentelee työkseen muun muassa nettisivuja, sähköisiä uutiskirjeitä sekä verkkokauppoja asiakkaiden tarpeisiin. Hän nauttii työstä, joka toisaalta antaa mahdollisuuden keskittyä rauhassa päätteen äärellä, mutta toisaalta ei ole liian yksinäistä.
– On hienoa, että välillä tapaa ihmisiä, Elisa naurahtaa.
Motivaatio oppia uutta on kova, ja Elisa toivoo tekevänsä samaa työtä vielä kymmenen vuoden päästä. Parasta, mutta vaikeinta on hänen mielestään asiakasprojektit, joissa on etsittävä yhteinen kieli asiakkaan kanssa. Asiakaskunta ulottuu paikallisista pienyrityksistä pörssiyhtiöihin.
– Usein on vaikeaa saada sanotuksi asiansa niin, että asiakas ymmärtää. He ovat aika usein hukassa tietotekniikan kanssa. Mutta kyllä he ovat alkaneet pikkuhiljaa käsittää, missä kaikessa he tarvitsevat meidän apuamme.
Elisa uskoo, että hänen työnsä on tulevaisuuden ala. Pohjoisenkin yritykset ovat alkaneet ymmärtää, miksi kannattaa ostaa ohjelmistopalvelut ulkopuoliselta ammattilaiselta. Elisa kuuluu ammattilaisiin, joka näkee tietotekniikan mahdollisuudet asiakkaan kannalta.
– Asiakkaat tykkäävät, kun ei tarvitse ohjelmoida itse, vaan kaikki tekniikat, huollot ja päivitykset tulevat Koodiviidakon puolelta.
Miltä Elisasta sitten tuntuu olla alalla, jossa yhtä naista kohden on kahdeksan miestä? Elisa ei hätkähdä kysymystä.
– Kyllä se ero siitä pikkuhiljaa tasaantuu.
Viimeisimmät artikkelit
21.03.2011
Tee jotain, mistä tykkäät!
07.03.2011
Laaja-alainen verkko-osaaja
26.04.2010
Sosiaalisia taitoja tarvitaan
26.04.2010
"Olemme aikuisina läsnä"
11.04.2010
"Tää on se mun juttu"
23.11.2009
Vuoden alumni tanssii ja opettaa
14.09.2009
Oulainen antoi siivet ja juuret
07.07.2009
Oamkilaisen tie järjestöaktivistiksi

































