Opiskelu

Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08

Maatila kutsuu lapsia oppimaan

Teksti: Annu Hattunen Kuvat: Elina Nurmi

Palkitussa opinnäytetyössä tutkittiin maaseutulähtöistä ympäristökasvatusta.

Nelosluokan poikia tutustumassa lihakarjatilan lemmikkipässeihin.

Suomessa on yhä enemmän lapsia, joilla ei ole selkeää käsitystä siitä, mistä ruoka tulee. Agrologeiksi (AMK) valmistuneiden Elina Nurmen ja Jenni Sjömanin opinnäytetyössä suunniteltiin opettavaista tapaa maatilavierailujen järjestämiseen.

Luonnonvara-alan yksikköön tehty opinnäytetyö palkittiin vuoden 2009 valtakunnallisen Thesis-opinnäyettyökilpailun Yhteiskuntavastuu-teemasarjassa.

Olen itse maatilalta kotoisin, enkä ole tajunnut, etteivät lapset tai kaikki aikuisetkaan tiedä, mistä ruoka on lähtöisin.

Työssä suunniteltuun maaseutulähtöisen ympäristökasvatuksen malliin kuuluu tehtäviä, joiden avulla lapset tutustuvat maatilan arkeen, kasveihin ja ympäristövastuuseen sekä oppivat arvostamaan kotimaista lähiruokaa ja sen tuottajia.

- Olen itse maatilalta kotoisin, enkä ole tajunnut, etteivät lapset tai kaikki aikuisetkaan tiedä, mistä ruoka on lähtöisin, sanoo Elina.

Hän on työskennellyt kahdessa hankkeessa, joissa on päässyt suoraan hyödyntämään opinnäytetyöhönsä liittyvää tietoa. MTK:n kummimaatila-hankkeessa hän järjesti maatilavierailuja ympäri Suomen ja kehitti Vihdin 4H:n hankkeessa maatilavierailumallia yhden kunnan alueella.

- Olen huomannut, että tarvetta maaseutulähtöiseen ympäristökasvatukseen on, ja tietoisuus on lisääntynyt vasta viime vuosina.

Traktorin hytissä käyminen herätti paljon kiinnostusta.

Ruuantuotanto tutuksi

Opintosuunnitelman mukaisesti ruuantuotantoa käsitellään peruskoulun neljännellä luokalla. Elinan ja Jennin opinnäytetyön maatilavierailijoiksi valikoitui kolme nelosluokkaa Oulusta. Ikäryhmä soveltuu vierailuille hyvin, sillä 10-vuotiaat ovat tekijöiden mukaan innokkaita oppimaan.

- Ympäristökasvatuksellinen näkökulma oli meille aivan uutta, mutta mielenkiintoista asiaa.

Maatilavierailuissa eläinkontaktit olivat lapsille kaikista mieluisimpia. Vierailut olisivat Elinan mielestä hyvä tapa tuoda opetuksessa esille kotimaista ruuantuotantoa ja sitä kautta lisätä sen arvostusta. Ruuantuotantoon tutustumalla lapset oppisivat vastuullisiksi kuluttajiksi.

Maatilavierailumalli suunniteltiin oululaisen Timosenkosken luontokoulun käyttöön. Työn tulos onkin Jennin mukaan hyvin pitkälle luontokoulun, tilallisten, opettajien ja opinnäytetyön tekijöiden yhteistyön tulosta.

- Vuorovaikutus oli parasta antia suunnittelussa. Silloin työ ei jäänyt vain meidän ideaksi, vaan se tehtiin oikeasti toimivaksi. Olimme enemmänkin linkki, joka toi ja kokosi eri toimijat yhteen.

Palkintojen pääsponsorin Keskon valintaperusteissa kiiteltiin opinnäytetyön konkreettisuutta ja sitä, että työssä haetaan toimivaa ja opettavaista tapaa kaupunkilaislapsille tutustua maatilan toimintaan. Palkinnoksi tekijät saivat 2 000 euroa, jonka he suunnittelevat käyttävänsä yhteiseen matkaan.

Thesis – Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen opinnäytetyökilpailu

  • Thesis on ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen opinnäytetyökilpailu, jonka tavoitteena on kehittää opinnäytetöiden laatua sekä vahvistaa opinnäytetyökulttuuria ammattikorkeakouluissa.
  • Thesis 2009 -kilpailuun osallistui 181 työtä.
  • Thesis 2009 -kilpailun teemasarjana oli yhteiskuntavastuu.

Lisätietoa: www.oamk.fi/thesis



Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.
Lähetä



Lisää kommentti


(ei näy julkisesti)



Viimeisimmät artikkelit

Hae artikkeleista

  • | Osio

Oamk muualla

Facebook Facebook Facebook