Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Ideoita kaupunkisuunnitteluun Oamkista
Teksti: Miia Kärnä Kuva: Pekka Kallasaari
Aluesuunnittelukilpailuun osallistuminen osana Julkisten alueiden suunnittelun opintojaksoa toi menestystä maisemasuunnittelun opiskelijoille.
Menestyvä kolmikko eli Henri Nieminen (vas.), Anne Määttä ja Annu Mustonen pärjäsivät hyvin Aukiosta kyläpihaksi -aluesuunnittelukilpailussa. Kolmikko opiskelee maisemasuunnittelua Luonnonvara-alan yksikössä.
Autio maistraatintorin aukio Helsingin Pasilassa sai elävöittämisideoita Aukiosta kyläpihaksi -aluesuunnittelukilpailusta. Maisemasuunnittelun kolmannen vuosikurssin opiskelijat osallistuivat Helsingin kaupungin rakennusviraston ja Lappset Group Oy:n toteuttamaan kilpailuun menestyksekkäästi osana opintojaan.
– Aukion suunnittelu pääkaupunkiseudulle oli jo itsessään niin houkutteleva tilaisuus, että olisin osallistunut joka tapauksessa, arviointiraadin lunastaman Virrat-työn suunnitellut Henri Nieminen arvioi.– Ehkä hieman epävarmemmalla mielellä tosin, koska taustalla ei olisi ollut kannustavia opettajia ja opiskelijatovereita.Kilpailussa ei valittu voittajaa, koska palkintoraadin mukaan mikään työ ei täysin vastannut kilpailun keskeisimpään vaatimukseen tehdä aukiosta elävä. Toinen sija jaettiin kahden työn kesken, joista toinen oli Anne Määtän Silta. Henrin työn lisäksi arviointiraati lunasti Annu Mustosen suunnitelman.
Työkaluina ympäristö ja oma näkemys
Opiskelijat pääsivät hyödyntämään suunnittelussa lähes kaikkia aikaisempia opintojaan aina ensimmäisenä vuonna opiskelluista maaperäkemiasta ja mittaustekniikasta lähtien.
– Minulle erityisesti pihasuunnittelua, estetiikkaa, tietokoneavusteista suunnittelua ja viherrakentamista käsittelevistä opintojaksoista oli apua, Henri luettelee.Henrin tavoitteena oli houkutella aukion läpi virtaavat ihmiset viihtymään maistraatintorilla ja kokemaan niin ihmisten, leikin, veden kuin kasvillisuudenkin virrat.
– Lopulta Virrat-teema vei mennessään ja kokonaisuudesta syntyi mielestäni sulavalinjainen ja innostava kokonaisuus merirosvolaivoineen ja karikkoineen.Palkintoraati toivoi Henriltä kuitenkin jäsennellympää suunnitelmaa ja piti suunnitelman toteuttamista kalliina.
– Olen työhöni tyytyväinen, sillä kolmen sukupolven kohtaamispaikkaa ei luoda pelkillä valmiilla tuotteilla, jotka ripotellaan ympäri aluetta. Suunnitelmani olisi voinut ehkä sitä vastoin tukeutua enemmän Länsi-Pasilan luonteeseen ja henkeen, Henri pohtii.Annu Mustosen Elämää suurennuslasien toisella puolen -suunnitelmassa kyläpiha oli suunniteltu viehättäväksi puutarhamaiseksi kokonaisuudeksi, eikä suunnittelija lähtisi muuttamaan työtään.
– Mielestäni aukiolla pitää olla myös avointa tilaa, jotta siellä voidaan järjestää erilaisia tapahtumia ja konsertteja, Annu puolustaa näkemystään.Oma näkemys onkin tärkeä osa maisemasuunnittelijan arkea.
– Kun suunniteltavaan alueeseen tutustuu ja perehtyy, tulee vahva mielikuva siitä, mitä alue vaatii ollakseen toimiva kokonaisuus, Anne kiteyttää.Unelmana monipuoliset suunnittelutehtävät
Tulevilta työtehtäviltään ensi vuonna valmistuvat maisemasuunnittelijat toivovat ennen kaikkea monipuolisuutta.
– Mieluiten kesät ulkona viherrakentamistehtävissä ja talvet suunnittelutoimistossa. Jokaiseen suunnittelutyöhön kiintyy työtä tehdessä ja sille omistautuessa, olivatpa ne sitten miten erilaisia hyvänsä, Henri muotoilee.Annun unelmien suunnittelutehtävässä saisi vapaasti käyttää luovuuttaan miettimättä toteutuksen kustannuksia. Anne puolestaan haaveilee pääsevänsä suunnittelemaan julkisia ja yksityisiä tiloja yhteistyössä rakennussuunnittelijoiden kanssa.
– Yleensä viheralueita aletaan suunnitella vasta siinä vaiheessa, kun rakennuksen tilajaot on päätetty. Tuolloin yhteys ulkoalueisiin ei välttämättä olekaan toimiva, koska ulkotilojen vaatimukset voivat olla ristiriidassa sisätilaratkaisujen kanssa. Yhteistyön kautta rakennuksen arkkitehtuuri ja toimivuus jatkuisi koko kiinteistössä ja sopisi luontevasti myös ympäristöön.Palkitut työt
- Annu Mustosen työ (pdf, 2 516 kt)
- Anne Määtän työ (pdf, 7 097 kt)
- Henri Niemisen työ (pdf, 828 kt)
Avainsanat: maisemasuunnittelu
Koulutuksien tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät Oamkin www-sivujen Koulutus ja hakeminen -osiosta.![]()
Viimeisimmät artikkelit
05.07.2010
Maatila kutsuu lapsia oppimaan
07.06.2010
Melkein kuin oikea potilas
06.04.2010
Katseet tulevaan
29.03.2010
Matka radiologian keskipisteeseen
29.03.2010
Kaupunginteatterilta draivia tulevaisuuteen
22.03.2010
Ideoita kaupunkisuunnitteluun Oamkista
22.03.2010
Lapsenpäästämistaito kehittyy edelleen
15.03.2010
Konserttisaleihin kotikoneilta



















































































































































































































