Viimeksi päivitetty 11.3.2011 klo 14:08
Maisemasuunnittelija piirtää ja istuttaa
Teksti: Riikka Pehkonen Kuvat: Milan Kolarovic
Harva ala tarjoaa niin monipuolisia työskentelymahdollisuuksia kuin maisemasuunnittelu. Maisemasuunnittelijan voi bongata niin paperien täyttämästä toimistosta kuin työmaalta Bobcatin ratista.
Minna Nikkola opiskelee Oamkissa kolmatta vuotta hortonomiksi maisemasuunnittelun koulutusohjelmassa. Maisemasuunnittelu ei ollut heti mielessä sopivaa opiskelupaikkaa etsiessä.
– Taiteet ja biologia ovat aina kiinnostaneet minua. Opiskelinkin aluksi Limingan taidekoulussa. Suunnitelmissani oli hakea yliopistolle biologian koulutusohjelmaan. Kuulin sitten kaveriltani maisemasuunnittelun koulutusohjelmasta ja laitoin hakupaperit myös tänne. Maisemasuunnittelussa saisin yhdistettyä molemmat kiinnostuksen kohteeni, Minna kertoo.
Opiskelupaikka aukesi ja valinta osoittautui oikeaksi. Minnan opinnoissaan tekemä pihasuunnitelma lunastettiin jopa Vantaan kaupungin ja Lappset Group Oy:n järjestämässä pihakilpailussa.
Suunnittelua pihoilta kaduille
Maisemasuunnittelu on varsin monipuolista eikä se rajoitu pelkkiin pihoihin. Suunnittelu käsittää myös kaupunkien puistot, aukiot ja kävelykadut. Opinnot keskittyvät pääasiassa juuri suunnitteluun, mutta sisältävät myös esimerkiksi kulttuurimaiseman opintoja.
– Kävimme tutustumassa kulttuurimaiseman kurssilla Paltamon hakamaihin. Tarkoituksena oli oppia, kuinka tällaisia kulttuurimaisemia voidaan säilyttää. Toukokuun alussa ryhmämme lähtee puolestaan Berliiniin, jossa tutustumme kaupungin puistoihin ja piha-alueisiin, Minna kertoo.
Suunnittelun lisäksi maisemasuunnittelija pääsee käsiksi myös ruohonjuuritason töihin. Moni hortonomi istuttaa piirtämänsä pensaat ja kuskaa traktorilla tarvittavat kiviasetelmat. Ammattilaisen tuleekin hallita koko prosessi alusta loppuun saakka. Koulutus sisältää näin ollen myös piha-alueiden rakentamista, työn valvontaa ja urakkalaskelmien tekemistä. Myös kasvintuntemus tulee olla hallussa.
– Kun tekee suunnitelman, täytyy koko ajan pitää mielessä, kuinka käytännön toteutus onnistuu. Idea voi olla toimiva paperilla, mutta katastrofi käytännössä. Kustannukset, aikataulutus ja ylläpitoasiat tulee myös huomioida, Minna sanoo.
Moni toimii yksityisyrittäjänä
Valmistuttuaan moni hortonomi työllistää itsensä yksityisyrittäjänä. Myös kunnat, kaupungit, ympäristökeskukset, rakennusyritykset, suunnittelutoimistot ja erilaiset yksittäiset projektit työllistävät alalta valmistuneita. Maisemasuunnittelijan työ kysyy luovuutta, ja omaa osaamistaan tulee osata myydä. Hyvälle riittää kysyntää.
– Planssi eli pihasuunnitelman mallikuva on suunnittelijalle tärkeä. Se sisältää suunnitelman lisäksi erilaisia 3D- ja leikkauskuvia sekä selityksiä käytettävistä materiaaleista. Planssilla myydään omaa työtä. Siksi siihen kannattaa satsata, Minna vinkkaa.
Viimeisimmät artikkelit
07.07.2009
Maailman maisemia
07.07.2009
Uusilla urilla
07.07.2009
Tuhannen euron arvoinen harjoittelu
14.05.2009
Hyvä sulka hattuun työmarkkinoille
14.05.2009
Oppia koko elämä
06.04.2009
Toimintaterapeutti on ihmistä lähellä
06.04.2009
Sohvasurffaava suunnittelija
06.04.2009
Maisemasuunnittelija piirtää ja istuttaa




















































































































































































































