Skip to content

DIGISOTE-ikä, Digiosaamista kaiken ikää sosiaali- ja terveysalalla

16.8.2021 - 31.5.2023 Tietojenkäsittely ja tietoliikenne

Hankkeessa kehitetään toimintatapoja, joilla ikääntyvät sote-alan ammattilaiset voivat jatkaa työssään mahdollisimman pitkään digiosaamisen paranemisen myötä. Uusien toimintatapojen kautta korkeakouluopiskelijat saavat arvokasta osaamista sote-alan kokeneilta ammattilaisilta sekä tietoa sote-alan digitaalisten ratkaisujen kehittämisestä. Pitkällä aikavälillä toimintamalli vaikuttaa myös opiskelijoiden työelämään viemään tietopohjaan ja sen perusteella eri alojen tietojärjestelmät ja digitaaliset palvelut ovat paremmin työelämää palvelevia. Hankkeella edistetään myös korkeakoulujen ja työelämän verkostoitumista.

Lisäksi hanke tuottaa tietoa ikääntyneiden työntekijöiden ja kansalaisten digiosaamisen haasteista, esteistä ja mahdollisuuksista korkeakouluopiskelijoille, ikääntyneiden kanssa työskenteleville sekä sotetietojärjestelmien ja palveluiden kehittäjille.

Hankkeen tavoite

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveysalalla työssäkäyvien ikääntyneiden tieto- ja viestintätekniikantaitoja sekä opastaa heitä digitalisaation mukanaan tuomien uusien teknologioiden, ohjelmistojen ja sovellusten parissa näin edesauttaen ikääntyneiden (54+) työssäkäyvien säilymistä työelämässä pidempään, työnkuvien muuttamista fyysisen kuormittavuuden vähentämiseksi, tules-ongelmien, varhaisen eläköitymisen ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisemiseksi.

Hankkeen toimenpiteet

Työpaketti 1: Ikääntyneiden sote-alan ammattilaisten digiosaamisen nykytila

Työpaketti 2: Sukupolvien välisen digiosaamisen kehittämisen menetelmät

Työpaketti 3: Sukupolvien välisen digiosaamisen kehittämisen toimintamalli

Työpaketti 4: Hankkeen johtaminen, arviointi ja viestintä

Odotettavissa olevat tulokset

Hankkeen tuloksena kehitetään toimintamalli, joka:

  • edistää sukupolvien välistä osaamisen kehittämistä ikääntyneiden sote-alan ammattilaisten digiosaamisen osalta
  • lisää Pohjois-Pohjanmaan alueen ikääntyneiden sote-alan ammattilaisten digiosaamista
  • mahdollistaa korkeakoulujen osallistumisen ikääntyneiden sote-alan ammattilaisten digiosaamisen kehittämiseen
  • antaa tuleville IT- ja sote-alojen ammattilaisille käytännön tasolla tietoja ja näkemystä ikääntyneiden digiosaamisesta, siihen liittyvistä haasteista, ongelmista ja mahdollisuuksista ja syventää heidän ammatillista osaamistaan.

Hankkeen koulutusten materiaalit löytyvät täältä: https://sites.google.com/oamk.fi/digisoteika

Rahoitus ja yhteistyö hankkeessa

Toteutus tehdään yhteishankkeena Oamkin informaatioteknologian osaston ja sosiaali- ja terveysalan osastojen ammattilaisten välillä sekä Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikön kanssa. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.