Haku- ja valintaperusteet
Voit hakea ammatilliseen opettajankoulutukseen, kun sinulla on ammattikorkeakoulun tai ammatillisen koulutuksen opettajan virkoihin vaadittava koulutus ja työkokemus. Perussääntö on, että sinulla on oltava soveltuva korkeakoulututkinto ja ammattialasi työkokemusta vähintään kolme vuotta.
Poikkeuksena on sosiaali- ja terveysala, jossa edellytyksenä on ylempi korkeakoulututkinto ja kolmen vuoden työkokemus tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus.
Ammatillisen koulutuksen yhteisten opintojen (tutkintojen yhteisten osien) opettajalla tai opettajaksi aikovalla tulee olla pääsääntöisesti ylempi korkeakoulututkinto. Yhteisten opintojen opettajia ovat esimerkiksi kielten ja matematiikan opettajat. Työkokemusta ei yhteisten opintojen opettajahakijoilta vaadita.
Lisätietoa opettajankelpoisuudesta: A 1129/2014 17. § ja A 986/1998 § 13, § 13 a - c ja § 14
Valintaperusteet 2019
Ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijavalinta perustuu valtakunnalliseen hakupisteytykseen, joka koostuu v. 2019 seuraavista osa-alueista:
- hakututkinnon lisäksi suoritetut tutkinnot (enintään 2 tutkintoa)
- kasvatustieteelliset perusopinnot (yliopistojen tai ammatillisten opettajakorkeakoulujen vaatimusten mukaiset)
- ammatillinen ja/tai pedagoginen täydennyskoulutus 1.1.2013 jälkeen
- opetuskokemus oppilaitoksesta
Opiskelijavalinnassa ei käytetä valintakoetta. Opiskelijat valitaan ammatilliseen opettajankoulutukseen hakemuspisteiden perusteella koulutusalakohtaisista valintaryhmistä tai erillisvalintaryhmistä.
» Katso tästä vuoden 2019 valintaperusteet lyhyesti
» Katso tarkemmat ohjeet Opintopolussa vuoden 2019 valintaperusteista
Haku Opintopolussa
Vuoden 2019 haku päättyi 29.1. Seuraava haku koulutukseen on tammikuussa 2020.
Haku toteutetaan ammatillisten opettajakorkeakoulun yhteisenä hakuna Opintopolku.fi -palvelussa.
» Tästä voit siirtyä Opintopolkuun tutustumaan koulutukseen ja hakemiseen
Löydät koulutuksemme Opintopolusta myös hakusanalla ammatillinen opettajankoulutus ja valitsemalla Ammatillinen opettajankoulutus, Oulu.
Poikkeava tutkinto
Oppilaitos voi opetushenkilöstöä rekrytoidessaan poiketa korkeakoulututkinnon vaatimuksesta, jos opetusalalla ei ole opetustehtävän edellyttämää soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai opetustehtävä edellyttää erityisen vahvaa tai erikoistunutta käytännön ammattitaitoa (A 986/1998, 13. § 2. momentti). Tällöin opettajalla tulee olla vähintään viisi vuotta käytännön työkokemusta opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä. Edellä mainituilla perusteilla opetustehtävissä toimivat voidaan katsoa hakukelpoisiksi ammatilliseen opettajankoulutukseen oppilaitoksen lisäselvityksen perusteella.
Rinnastuspäätös
Jos olet suorittanut korkeakoulututkintosi muualla kuin Suomessa, voit tarvita tutkinnon rinnastamis- tai tunnustamispäätöksen Opetushallituksesta. Rinnastuspäätöksen hakeminen voi kestää kolmesta neljään kuukautta, joten se kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen hakuaikaa.
Alustavat aloituspaikkamäärät 2019
Valintaryhmä koulutusaloittain | Aloituspaikat |
Humanistinen ja kasvatusala | 17 |
Kulttuuriala | 8 |
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala | 33 |
Luonnontieteiden ala | 9 |
Tekniikan ja liikenteen ala | 46 |
Luonnonvara- ja ympäristöala | 5 |
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala | 46 |
Matkailu-, ravitsemis- ja talousala | 15 |
Muu koulutus | 1 |
Erillisvalintaryhmä: Englanninkielinen opiskelu | 15 |
Erillisvalintaryhmä: Länsi-Lapin ja Koillismaan alue | 15 |
Erillisvalintaryhmä: Pohjoissaamenkielinen koulutus | 10 |
Yhteensä 220 aloituspaikkaa